Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Koronatestauksen on oltava kestävällä tasolla, jotta arki ei kärsi liikaa

Pirkanmaalla ei ole todettu moneen päivään uusia koronavirustartuntoja. Maakunnassa seulotaan päivittäin satoja näytteitä. Tauti on saatu pidettyä aisoissa. Kuitenkin jonotus julkisen puolen testiin ja testien analysointi ovat tällä hetkellä riittämättömällä tasolla. Testiin pääsy tai tuloksen odottaminen kestävät päiviä. Tämä kertoo siitä, että ihmiset noudattavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjausta, jossa pienimpiäkin oireita havaitsevan olisi hakeuduttava testiin. Rajoitusten purkaminen ja koulusyksyn alkaminen näkyvät siis piikkinä oirehtivissa henkilöissä. Jo nyt kapasiteetti on haasteellisessa tilanteessa, ja kurakelit ovat vasta alkamassa. Opinpolulle ei saa nykysuosituksen mukaan palata ennen kuin koronatesti on otettu. Todennäköistä on, että testauspisteet ruuhkautuvat entisestään, kun perinteinen flunssa-aalto kohtaa koulumaailman. Koronatestauksella pitäisi perusteellisesti ja nopeasti löytää todelliset tartunnat ja tartuntapolkuketjut. Tämän hetkisellä kapasiteetilla tuo päämäärä tuntuu testiryntäystä ajatellen kaukaiselta. Huoli läheisestä on toki valtava, jos oireita ilmaantuu. Samaan aikaan on punnittava sitä, onko aristava kurkku jo merkki siitä, että testiin pitäisi hakeutua. Toisaalta vaikkapa angiinaa sairastavan on saatava tarvittava lääkitys nopeasti. Epätietoisuus vaikuttaa arkeen paljon. Monessa perheessä lasten testiin saaminen ja työpaikalta poissaoleminen aiheuttavat huolta. Vaikka töissä voisikin käydä, herää kysymys, uskaltaako kotoa lähteä, jos läheisen testi onkin positiivinen. Yhtälö on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Työvoiman puutetta pitäisi nopeasti helpottaa esimerkiksi automatisoimalla seulontaa. Vaikka testejä tehtäisiinkin riittävästi, ongelmaksi koituu seulonta ja henkilökuntavaje. Toisaalta on mietittävä testattavien rajausta. Tilanne on kouluissa yhtä ongelmallinen. Koululaiset ovat lähiopetuksessa. Jos flunssa-aalto iskee, poissaoloja tulee enemmän kuin aiemmin johtuen koronatestivaateesta. Etäopetusta opeteltiin monta kuukautta, mutta niin, että kaikki olivat etäyhteyksien äärellä. Nyt poissa voi olla osa silloin tällöin ja useampaan otteeseen. Tunnit on jälleen suunniteltava palvelemaan kaikkia. Syksy näyttää, mitä testauksen kuormitukselle käy. Tilanteeseen on pystyttävä reagoimaan nopeasti ja niin, että kaikki otetaan huomioon.