Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Epävarmuuden ei tarvitse johtaa lamaannuttavaan epätoivoon, pohtii Saara Särmä kolumnissaan

Missä menee järkevän varovaisuuden ja paniikin raja? Sitä olen miettinyt paljon viime aikoina. Monissa keskusteluissa on tullut esiin huoli turhan paniikin lietsomisesta koronaviruksen leviämisen suhteen. Kuitenkin moni vielä eilen tai viime viikolla yliregoinnilta näyttänyt asia näyttää jo tänään järkevältä ennakoinnilta. Epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa tilanteessa on ymmärrettävää, että jokainen haluaisi löytää jonkun varman ja lukitun näkökulman. Ehkä varmuuden etsimisen sijaan olisi kuitenkin syytä vetää henkeä ja muistella presidentti Mauno Koiviston sanoja: ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” Oletus kaiken hyvin käymisestä ei tarkoita, että mitään ei pitäisi tehdä. Vaan muistuttaa, että epävarmuuden ei tarvitse johtaa lamaannuttavaan epätoivoon. Epidemian ohella käynnissä on myös infodemia. Mikä tarkoittaa, että epävarmuuden ja sen tuottaman ahdistuksen takia olemme kovin alttiita levittämään mis- ja disinformaatiota. Siksikin Koiviston sanojen muisteleminen ja rauhassa hengittely on hyvästä. Ettemme turhaan osallistuisi väärän tiedon jakamiseen. Kuten Erkki Perälä kirjoittaa Facebook-päivityksessään: ”Ennen sen oman spesiaalin koronaviestin jakamista jokaisen olisi hyvä kysyä itseltään, 1) kuinka luotettavaan tietoon ja asiantuntemukseen viesti pohjautuu, 2) minkälainen vaikutus sillä on potentiaalisesti muiden ihmisten käyttäytymiseen ja 3) auttaako vai haittaako se kollektiivisesti tilanteesta selviämistä mahdollisimman pienin vahingoin.” Kolmoskohta on keskeinen myös muun toiminnan suhteen kun informaation jakamisen. On syytä arvioida miten omalla toiminnalla voi vaikuttaa kollektiiviseen tilanteesta selviämiseen. Vaikka kuinka kivaa olisi itse liikuskella vapaasti ja ajatella olevansa immuuni virukselle tai selviävänsä sairastumisesta helposti, pitää muistaa, että juuri niillä meistä, joille tauti ei aiheuta erityistä uhkaa, on erityinen vastuu. Meillä on vastuu toisistamme, erityisesti kaikista niistä, joille sairastuminen voi olla hengenvaarallista sekä siitä ettemme edesauta taudin leviämistä. Teot, joilla suojaamme itseämme, suojaavat myös muita. Ja päinvastoin. ”En minä sinusta ole huolissani, enkä itsestäni, vaan maailmanrauhasta,” kirjoitti äitini sähköpostissa syyskuun 11. päivänä 2001, jolloin olin vaihto-opiskelijana Yhdysvalloissa. Niinpä. Samaa voisi sanoa juuri nyt. Seuratkaa viranomaisten ohjeita, peskää käsiänne, putsatkaa kännyköitänne ja olkaa varovaisia. Ennen kaikkea muistakaa, että olemme kaikki – koko maailma – riippuvaisia toisistamme. Harjoittakaamme empatiaa sekä läheisiä että kaukaisia toisia kohtaan. Kirjoittaja on tutkija ja taiteilija "Epävarmassa ja nopeasti muuttuvassa tilanteessa on ymmärrettävää, että jokainen haluaisi löytää jonkun varman ja lukitun näkökulman."