Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tieteisnovellikilvan voitto Tampereelle – teos vilisee irronneita käsiä ja muita kauhuelementtejä

Tamperelainen Maiju Ihalainen on voittanut Tampereen Science Fiction Seura ry:n järjestämän valtakunnallisen Tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailun. Voittajanovelli on Parsija, etsijä, kaikkien toiveiden täyttäjä . Palkinnon suuruus on 2000 euroa. Ihalainen on voittanut kilpailun jo kerran aikaisemminkin vuonna 2013 kirjoituksellaan Terrakotta . Miltä voitto tuntuu, Maiju Ihalainen? – Häkellyttävältä. Tampereen Science Fiction Seuran kilpailu on aina iso asia, Ihalainen sanoo. Novellikilpailuja on järjestetty vuodesta 1986 alkaen tähän mennessä 34 kertaa. Kauhuelementtejä säästelemättä Novellissa haavoittunut Toivomustähden etsijä saapuu nuoren parsijan Baalan kotikylään. Etsijä määrää Baalan mukaansa, ja siitä alkaa vaarallinen matka halki painajaismaisen maiseman, jossa kulkijoita uhkaavat niin elävät kuin kertaalleen kuolleetkin. Novelli kysyy, ovatko tehdyt virheet korjattavissa ja onko maailmassa, jossa mikään ei kuole, enää toivoa paremmasta? Novellissa ei säästellä kauhuelementtejä. Ihalaisen novelli oli raadin yhteinen suosikki. Raadin mukaan tarina on hyvä, maailma rakennettu huolellisesti. Kaunis kieli tekee lukijaan lähtemättömän vaikutuksen. Novelli varoittaa, mitä seuraa ajattelemattomista toiveista, mutta myös kannustaa epäitsekkyyteen ja hyväntahtoisuuteen. Kilpailun toisen palkinnon sai turkulainen Maarit Leijon novellista Viimeinen sankari ja kolmannen palkinnon niinikään turkulainen Tapani Tolonen Siharzad . Kilpailuun saapui 135 novellia. Palkintojen yhteismäärä oli 4200 euroa. Kilpailun raatiin kuuluivat Liisa Rantalaiho , Erkka Leppänen ja Raimo Nikkonen .