Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Kangasalan uimahallin toimitusjohtajan irtisanominen ei johtanut poliisitutkintaan – näin ex-johtaja kommentoi

Kangasalan uimahallin erotetun toimitusjohtajan Paula Liinamaan irtisanomisessa ei poliisin mukaan ole syytä epäillä tapahtuneen rikosta. – Irtisanomisesta jätettiin tutkintapyyntö poliisille 12. huhtikuuta. Saadun selvityksen perusteella ei ole syytä epäillä rikosta, joten poliisi ei käynnistä asiassa esitutkintaa, sanoo tutkinnanjohtaja Pasi Nieminen Sisä-Suomen poliisista. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kangasalan Sanomat . Niemisen mukaan uimahalliyhtiön eräiden jäsenten ja irtisanotun toimitusjohtajan välillä on vallinnut useita vuosia jatkunut ristiriitatilanne. – Toimitusjohtaja ei ole ollut osakeyhtiöön perinteisessä työsuhteessa, joten työsuojelulain säännökset eivät poliisin mukaan tule hänen kohdallaan sovellettaviksi. Toimitusjohtaja tulkitaan toimielimeksi, joten hänet voidaan erottaa tehtävästään perustelematta, jos luottamus on mennyt, sanoo Nieminen. ”Sovittelua ei koskaan käynnistetty” Irtisanottu Paula Liinamaa pitää poliisin tekemää ratkaisua epäoikeudenmukaisena. Liinamaan mukaan hallitustyöskentelyssä oli ristiriitaa vain hallituksen puheenjohtajan Heikki Salmelan kanssa. Hänen mukaansa puheenjohtajan epäasiallinen käytös alkoi vuonna 2013 kahvilayrittäjän kilpailutuksesta. – Olen jättänyt erottamisestani jo siviilikanteen Pirkanmaan käräjäoikeuteen ja harkitsen valituksen tekemistä valitusohjeiden mukaisesti Sisä-Suomen poliisille ja Poliisihallitukselle. Vaikka Liinamaata on tulkittu toimitusjohtajana ollessaan toimielimeksi, hän korostaa, että ”toimitusjohtajakin on ihminen”. – Oman käsitykseni mukaan ketään ihmistä ei saa työtehtävässään eikä muutoinkaan kiusata eikä kohdistaa häneen henkistä väkivaltaa. – Kuntayhtiössä hallituksen puheenjohtaja toimii kuntalaisten rahoilla. Toiminta edellyttää kuntalaisten ja omistajan edun ajamista. Nyt toiminta ei sitä ollut, väittää Paula Liinamaa. Liinamaan mukaan hänen erottamiseensa johtaneissa tapahtumissa on edelleen virheellisiä käsityksiä. Hänet erotettiin luottamuspulan takia toimitusjohtajan tehtävästä kesäkuussa 2018. Hallituksen jäsen ilmoitti työpaikkakiusaamisesta – On mainittu, että ristiriitoja olisi soviteltu kanssani. Näin ei tapahtunut, vaikka uimahalliyhtiön hallitus oli tehnyt päätöksen sovittelun käynnistämisestä ulkopuolisen asiantuntijan avulla. Hallituksen puheenjohtaja ei koskaan käynnistänyt sovittelua asiasta, vaan teki esityksen erottamisestani, sanoo Paula Liinamaa. Noin puoli vuotta ennen Liinamaan erottamista yksi hallituksen jäsen oli tehnyt ilmoituksen havaitsemastaan työpaikkakiusaamisesta toimitusjohtajaa kohtaan. Hän katsoi ilmoituksen tekemisen velvollisuudekseen työsuojelulain nojalla. – Siitä käynnistyi syiden etsintä erottamiselle, ja erottamispäätös syntyi äänestyspäätöksellä puheenjohtajan äänen ratkaistessa. Kaksi hallituksen jäsentä jätti päätökseen eriävän mielipiteensä. Paula Liinamaa ehti toimia Kangasalan uimahalliyhtiön toimitusjohtajana seitsemän vuotta. Lue myös: Kangasalan uimahallissa kuohuu: toimitusjohtaja erotettiin ja hallitukseenkin tehdään vaihdos – "En ole voinut hyväksyä kiusaamista ja mitätöintiä" Kangasalan erotettu toimitusjohtaja väläyttää käräjiä – Uimahalliyhtiön kahden hallitusjäsenen mielestä kiusaaminen aiotaan haudata, kaupunginjohtaja sanoo tarttuneensa asiaan Kangasala vastaa Kuohun kohuun: selittää nyt uusilla syillä uimahalliyhtiön toimitusjohtajan erottamiseen kytkeytyviä hallituksen jäsenten vaihdoksia