Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kirkon oppi avioliitosta on selkeä

Papit vihkivät sateenkaaripareja kirkko-oikeuden vastaisesti. Viivi Ali-Löytty ynnä muut kirjoittivat tällä palstalla (AL 18.8.), ettei kirkkolaki ota kantaa vihittävien sukupuoleen. Asia ei ole aivan niin yksinkertainen. Kirkkolain mukaan pappien on noudatettava kirkon tunnustusta, oppia. Kirkolliskokous ja piispat ovat moneen kertaan todenneet, että kirkon avioliitto-opin mukaan avioliitto on miehen ja naisen liitto. Keväällä 2018 kirkolliskokous hylkäsi aloitteen kirkollisen vihkimisen sallimiseksi myös samaa sukupuolta oleville pareille. Papit, jotka nyt vihkivät sateenkaaripareja, toimivat siten kirkkolain vastaisesti. Päätösvalta kirkon opin tulkinnasta on kirkolliskokouksella, ei omavaltaisesti toimivilla papeilla. Kunnioittavassa keskustelussa pitäisi kunnioittaa myös kirkon demokraattista päätöksentekoa.