Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Käynnissä olleen henkilöauton ovet menivät itsestään lukkoon Lempäälässä – pelastuslaitos auttoi 2- ja 4-vuotiaat lapset ulos

Perhe ajoi kotipihaan tiistaina kello 16 jälkeen Lempäälän Vanattarassa ja vanhemmat alkoivat purkaa tavaraa henkilöautosta. Auton ovien sähköiseen lukitukseen tullut tekninen vika lukitsi ovet, kun auto oli käynnissä ja avaimet virtalukossa: sisällä auton takapenkillä istuivat 2- ja 4-vuotiaat lapset. –  Kaksivuotias istui rauhassa turvaistuimessa ja nelivuotias nukkui niin sikeästi, ettei herännyt koputteluihin. Meillähän ei ollut muuta keinoa kuin tehdä vanhempien luvalla piikillä reikä auton ikkunaan jotta saatiin ovet auki. Silloin nelivuotiaskin heräili ja oli aivan tokkurassa, Jari Järvinen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo. Lapsilla ei ollut mitään hätää eivätkä he hätääntyneet. Tilanteesta selvittiin siis materiaalisin vahingoin. Järvinen sanoo, että henkilöautojen ovien sähköisen lukituksen ei pitäisi mennä itsestään päälle kun avaimet ovat virtalukossa, mutta näin oli kumminkin käynyt.