Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Otkes: "Jokelan ja Kauhajoen ampumisten turvallisuussuosituksia jätetty toteuttamatta Suomessa" — Kuopion kouluiskussa ei tarvetta turvallisuustutkinnalle

Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) mukaan Kuopion kouluhyökkäys on samankaltainen kuin muutkin Suomessa tapahtuneet "yksinäisten susien" väkivallanteot. Esimerkkeinä Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi luettelee Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat sekä Turun terrori-iskun. – Näistä teimme turvallisuustutkinnan ja annoimme turvallisuussuositukset. Käsityksemme mukaan Kuopion koulusurmassa ei ole sellaisia erityispiirteitä, että tapahtumaa olisi tarvetta tutkia, Nurmi sanoo. – Mutta totta kai meillä on valmius lähteä tutkimaan se, jos niin päätetään. Päätöksen turvallisuustutkinnan käynnistämisestä poikkeuksellisissa tapahtumissa eli tahallisissa rikostapauksissa valmistelee oikeusministeriö. Viime kädessä päätöksen asiasta tekee näissä tapauksissa aina valtioneuvosto eli Suomen hallitus. Kansliapäällikkö Pekka Timonen oikeusministeriöstä kertoo, ettei Kuopion tapauksesta olla näillä näkymin käynnistämässä turvallisuustutkintaa. – Sitä ei ole harkittu. Enkä itse näe sen käynnistämiselle tarvetta, koska kyseessä on yksittäinen teko, jonka tyyppisiä meillä on selvitetty ja tutkittu aikaisemminkin, Timonen sanoo. Otkesin Nurmi sanoo, että turvallisuustutkinnasta on hyötyä yleensä sellaisissa poikkeuksellisissa rikostapauksissa, joissa tapahtuma on jollain lailla uudenlainen. – Esimerkiksi sillä tavalla erilainen aiempiin tapahtumiin verrattuna, ettei siinä oikein ymmärrettäisi, mitä tapahtui, hän kuvailee. – Ensimmäiset kouluampumiset olivat sellaisia. Myös Turun terrori-isku oli tällainen, koska teko tapahtui erityisympäristössä ja tekijällä oli aivan erilainen tausta. Neljä tutkinta rikoksista Onnettomuustutkintakeskus tutkii tyypillisesti vain vakavia onnettomuuksia. Jokelan koulusurmaa vuonna 2007 oli ensimmäinen tahallinen vakava väkivallanteko Suomessa, josta on tehty turvallisuustutkinta. Tämän jälkeen Otkes tutki vuonna 2008 tapahtuneen Kauhajoen kouluampumisen. Ennen näitä tapahtumia laki ei mahdollistanut turvallisuustutkintaa vakavissa tahallisissa väkivallanteoissa. Sittemmin lakia on muutettu. – Annoimme Jokelan ja Kauhajoen tapauksista turvallisuussuositukset. Osaa näistä suosituksista ei ole vieläkään pantu toimeen, mutta kyseisiä suosituksia katsomalla päästäisiin Kuopion väkivallanteon jälkeen aika lailla eteenpäin, Nurmi toteaa. Kouluampumisten yhteydessä annetut turvallisuussuositukset löytyvät Otkesin nettisivuilta. Siellä on listattu muun muassa koulukiusaamisen ehkäisy, oppilas- ja opiskelijahuollon kehittäminen ja nuorten mielenterveystyöhön satsaaminen. Kouluampumisten lisäksi Otkes on tutkinut historiansa aikana tahallisista rikostapauksista vuonna 2012 tapahtuneen 8-vuotiaan pikkutytön murhan Helsingissä ja vuonna 2017 Turun keskustassa tapahtuneen terrori-iskun. – Jos Kuopion väkivallanteon taustalla olisi ollut esimerkiksi järjestäytynyt rikollisuus, se voisi olla sellainen erityispiirre, jonka takia tapahtumasta kannattaisi käynnistää turvallisuustutkinta, Nurmi sanoo. Koppi putoajista estäisi väkivaltaa Nurmen mukaan ydinkysymys Kuopion kouluhyökkäyksessä on sama kuin Jokelassa, Kauhajoella ja Turussa. – Mikä ajaa ihmisen tekemään tällaisen karmean teon? Jollakin tavallahan nämä tekijät ovat pudonneet pois järjestelmästä. Jos tämän tipahtamisen saisimme estettyä, sillä saataisiin estettyä monta väkivallantekoa, Nurmi sanoo. Myös Kuopion koulusurman tutkinnanjohtaja Olli Töyräs keskusrikospoliisista on aiemmin verrannut Kuopion tapahtumaa Turun joukkopuukotukseen.