Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Apple sulkee kaikki myymälänsä Kiinan ulkopuolella

Teknologiajätti Apple kertoi lauantaina sulkevansa kaikki myymälänsä Kiinan ulkopuolella ainakin kahdeksi viikoksi. Asiasta ilmoitti toimitusjohtaja Tim Cook . Cookin mukaan syynä on varautuminen koronaviruksen leviämiseen maailmalla. – Kun tartuntamäärät kasvavat muualla, tartumme toimiin työntekijöidemme ja asiakkaidemme suojelemiseksi, Cook sanoi. Yhtiö kertoi jatkavansa palkanmaksua työntekijöilleen. Apple kertoo myös jakavansa 15 miljoonan dollarin summan tukemaan koronaviruksen kanssa painivia maita, ja julkaisevansa uuden osion Apple News -palvelussa tiedottamaan erityisesti koronaviruksesta luotettavia lähteitä käyttäen. Maailmalla koronavirustartuntoja on jo lähes 160 000 ja kuolleita lähes 6 000. Kiinassa pahin tartuntahuippu on ohi, ja moni yritys, Apple mukaan lukien, on jo avannut ovensa tällä viikolla. Kiinan ulkopuolella Applella on Bloombergin mukaan lähes 460 myymälää. Manner-Kiinassa niitä on 42 ja Hongkongissa 10. Helmikuussa Apple antoi ensimmäisenä suurena teknologiayrityksenä tulosvaroituksen koronaviruksen takia. Yhtiö kertoi, ettei yllä kuluvan vuosineljänneksen ohjeistukseensa, jossa povattiin 63–67 miljardin dollarin liikevaihtoa. Uusien myymäläsulkemisten ja koronavirustilanteen eskaloitumisen vaikutuksia ei ole vielä arvioitu.