Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pandemia ei tarkoita, että viruksesta olisi tullut vaarallisempi, tarttuvampi tai tappavampi - ”Se on edelleen se sama virus”

Koronavirusepidemian julistaminen pandemiaksi ei tarkoita sitä, että viruksesta olisi yhtäkkiä tullut jotenkin vaarallisempi tai tartuttavampi, tai että siihen liittyvä kuolleisuus olisi yhtäkkiä lisääntynyt. Se ei tarkoita myöskään sitä, että riski sairastua olisi lisääntynyt. – Koronavirus on edelleen sama virus ja sen aiheuttama tauti on sama. WHO:n ilmoitus epidemian nimeämisestä pandemiaksi ei tarkoita sitä, että virus olisi jotenkin muuttunut erilaiseksi, Tampereen yliopiston epidemiologian professori Pekka Nuorti sanoo. Nuortin mukaan pandemiaksi nimeäminen kertoo lopullisesti kaikille maille ja niiden hallitukselle, että viimeistään nyt on kaikki pistettävä peliin. – Julistus viestittää, että koronavirustartunnan riski on noussut kaikkialla eikä epidemiaa enää todennäköisesti pystytä pysäyttämään. Painopiste siirtyy epidemian leviämisen hidastamiseen. Se oli tärkeä viesti myös päättäjille, Nuorti sanoo. Suomessa Maailman terveysjärjestön WHO:n pandemiajulistukseen on tartuttu nopeasti. Hallitus ilmoitti jo keskiviikkona monista kovista toimista viruksen etenemisen hidastamiseksi. Nuortin mukaan järeillä toimilla tähdätään sosiaalisten kontaktien vähentämiseen ja minimoimiseen. – Tartuntariskiä vähennetään, kun ihmiset siirtävät virusta toisiin ihmisiin mahdollisimman vähän. Kovien toimien tavoitteena on epidemian huipun siirtäminen ja madaltaminen sekä pyrkimys sairastapausten ajoittumiseen pitemmälle aikajaksolle. – Näin pyritään välttämään tilanne, missä terveydenhuoltojärjestelmä ylikuormittuu eikä pysty toimimaan, kuten esimerkiksi Italiassa on käynyt, Nuorti sanoo. – Toimet kannattaa tehdä juuri nyt, jotta epidemian etenemiseen pystytään vaikuttamaan ja sen huippua madaltamaan.