Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Moron kolumnisti Matti Wacklin: ”Moderneimmatkin yhteydenpidon tekniset vimpaimet jäävät korvikkeiksi, kun ei ole mahdollisuutta luonnolliseen ylisukupolviseen läheisyyteen”

”Jos ei olis matosia, ei olis ihmisiä.” Viisivuotias filosofi Noppa lausuu Korkeakosken VPK:n tien pihamaalla koronavapun syvällisimmän aatoksen, kun yritämme kaivella vanhalta perunamaalta kevään ensimmäisiä kalansyöttejä. Lauttasaaressa asuva veijari on nyt ensi kertaa Helsingin ulkopuolella sitten koronasulkujen voimaan tulon. Pirkanmaan seutu on pojalle tuttu. Isovanhemmat asuvat Tampereella ja Juupajoen rauhaisa vapaa-ajan mökki on tarjonnut vaihtoehdon pääkaupungin kiireisille riennoille. Nopan ja hänen isoveljensä Teon paluu ihmisten ilmoille on tarkkailijan kannalta kiintoisa ihmiskoe. Mitä tapahtuu, kun koronan vangitsemat pääsevät vihdoin irti viimeisistä kahleistaan? Hyppivätkö pojat onnesta kuin ensi kertaa keväällä ulos navetasta rynnivät lehmät? Miten reagoivat isovanhemmat , kun näkevät lapsenlapsensa ensi kertaa kuukausiin livenä? Isovanhemmat, joille moderneimmatkin yhteydenpidon tekniset vimpaimet jäävät korvikkeiksi, kun ei ole mahdollisuutta luonnolliseen ylisukupolviseen läheisyyteen. Tiedän niitäkin, jotka ajavat satoja kilometriä ihan vain nähdäkseen ikkunan läpi karanteenissa olevia läheisiään. Kuvat tuntuvat sydämessä asti ja tuovat ikävän. Auto ajaa vpk:n tien varteen ja pojat kapuavat tutulle pihamaalle täynnä virtaa, vaikka on jo ilta. Mitään odottamatonta ei tapahdu. Tarkat turvavälitkin unohdetaan saman tien. Kaikki jatkuu siitä, mihin muutama kuukausi sitten jäätiin. Pihan pusikoissa päivittäin aamuateriaa nauttiva pupujussi on poistunut paikalta niin sanotusti hyvän sään aikana. Se palaa, kun kaupunkilaispojat ovat lähteneet takaisin kotikulmilleen. Voin aavistaa, että korkeakoskelainen pihamaa ympäristöineen näyttäytyy poikien mielissä jonkinlaisena tiedostomattomana vapauden valtakuntana, jossa on tilaa ja poikkeuksellisia oikeuksia temmeltää. Siellä voi leikkiä ainakin Helsingin Lauttasaaressa suosittua kirkkistä eli kirkonrottaa. Tampereen Tammelan takavuosien monilapsissa pihaleikeissä suunnilleen samoilla säännöillä leikittiin pistettä. Siinäkin saattoi pelastaa kaverinsa ehtimillä ennen pistettä kotiin ja huutamalla kaikki pelastettu. Juupajokisena vappuna pelattiin myös monta jalkapallo-ottelua. Areenana oli vanha perunapelto, jonka muhkuraisuus ei vaikuttanut pelaajien innostukseen kielteisesti. Nopeasti kävi ilmi, että vuodet tekevät työtä poikien hyväksi. Vielä viime kesänä pärjäsin peleissä lähinnä kohtuullisena säilyneellä tekniikallani ja peliajatuksellani. Nyt pojat vipeltävät juoksupalloissa ohi. Onneksi sain Nopalta vinkkejä itseni kehittämiseksi jalkapalloilijana. Näin hän kertoi metodeistaan: ”Nukun hyvin ja mulla on sikspäkki.” Sanojensa vakuudeksi hän tekee ohimennen muutaman vatsalihasliikkeen. Aion ottaa oppia. Koronauutiset maalailevat ehkä aiheellisestikin kuvaa huonosti voivista lapsista, mutta vappuinen viikonvaihde kertoo hyvin, ettei se ole koko totuus. Lapsen mielikuvitus ja vapaana virtaava mieli pystyvät ylittämään korkeitakin muureja. Kalastushankkeemme jää puolitekoiseksi, mutta silti merkitykselliseksi. Matoja ei löytynyt ja varasyöttinä toimivat munkin palaset eivät maistu Korkeakosken kaloille. Korkeakoskesta ahvenia ja särkiä viime kesänä nostanut Teo nautiskelee munkeista, jotka eivät kelpaa kaloilla. Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja ja tietokirjailija .