Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Eduskunnassa nähtiin Orpon ja Rinteen ensimmäinen yhteenotto – kaivelivat tunnusteluvaiheen aikaisia keskusteluja

Oppositio sai antaa ensi kertaa kyytiä Antti Rinteen (sd.) hallitukselle eduskunnassa, kun se pääsi tiistaina väittelemään hallitusohjelman sisällöstä. Keskustelussa kuultiin oppositioon siirtyneen kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon ja pääministeri Antti Rinteen (sd.) välinen nokittelu. He palasivat sdp:n ja kokoomuksen välisiin keskusteluihin ennen hallituksen muodostamista. Kiistely pääsi vauhtiin, kun Rinne sanoi, että kokoomus oli valmis hallitusneuvotteluissa itse viemään eteenpäin aika paljon niitä asioita, joita se nyt kritisoi. Siitä Orpo kimmastui ja syytti Rinnettä vääristelystä. Orpo sanoi, että sdp vaati hallitustunnusteluissa kokoomusta hyväksymään kaikki sdp:n vaalilupaukset kaikissa taloustilanteissa. Rinne kielsi esittäneensä kyseistä vaatimusta ja muistutti, että puolue ei saanut nykyiseenkään hallitusohjelmaan kaikkia vaatimuksiaan läpi. Lopputulokseksi jäi sana sanaa vastaan. Orpo tuntui pääsevän oppositiopoliitikkona kunnolla vauhtiin keskustelun edetessä. Perussuomalaiset sen sijaan kävivät hallitusohjelman yksityiskohtien kimppuun heti alusta lähtien. Tulevaisuusinvestointeja vai käyttömenoja? Oppositio arvosteli kovin sanoin myös hallitusohjelman "tulevaisuusinvestointeja", jotka ovat enimmäkseen kertaluonteisia käyttömenoja, joita rahoitetaan valtion omaisuuden myyntituloilla. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion mukaan hallitus ohjaa myyntituloja Afrikkaan, koska niistä osa käytetään kehitysapuun. Myös hallituksen tarvitsemien valtiosihteerien ja erityisavustajien suuri määrä, yli 80, oli opposition hampaissa. Näihin virkoihin on tulossa muun muassa vaaleissa pudonneita kansanedustajia ja ministereitä jopa yli 10 000 euron kuukausipalkalla. Tavio vertasi kustannuksia hallituksen panostuksiin koti- ja omaishoitoon. Oppositio syytti hallitusta siitä, että hallitusohjelmaan oli pantu kaikki hyvä ilman, että kohteita olisi asetettu tärkeysjärjestykseen. Kritiikki sai lisäpontta siitä, että hallitus ei pystynyt vastaamaan, mistä se tinkii, jos se ensi vuoden syksyllä joutuu toteamaan, ettei työllisyystavoitteen saavuttaminen onnistu. Orpo totesikin siihen terävästi, että silloin edessä ovat todelliset hallitusneuvottelut. – Missä järjestyksessä hyviä tavoitteita aletaan karsia? Esimerkiksi hoitajamitoitus, poliisien määrän lisääminen tai lapsilisäkorotukset, missä järjestyksessä näitä toteutetaan, tivasi kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen . Kiuru kiihtyi hoitajamitoituksesta Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen laski, että ministerien avustajamitoitus nousee yli neljän, koska avustajia on tulossa runsaat 80. Sen sijaan hallitusohjelman kirjaus hoivahenkilöstön 0,7:n mitoituksesta herätti oppositiossa vahvaa epäilyä. Ministeriaitiossa kiihtyi eniten perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.). Kiuru sanoi ennen vaaleja, että 0,7:n hoitajamitoitus on hoidettavissa vain yhdellä virkkeellä yhdessä kuukaudessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen ja kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa tiukkasivat, kuinka nopeasti hallitus mitoituksen tekee. – Te esitätte siirtymäaikoja ja kehitysohjelmia. Se ei vastaa yhtään sitä, mitä oli meidän muistiinpanoissa sote-valiokunnasta, Juvonen harmitteli. – Työ on käynnistetty ja tulemme säätämään vähimmäismitoituksen suoraan lakiin. Pitkällä siirtymäajalla kunnilla on mahdollisuus 4000 työntekijää tähän löytää. Kuinka nopeasti kunnilla on 4000 hoitajaa, ei voi säätää lakiin, Kiuru puolustautui. Eduskuntakeskustelu hallitusohjelmasta jatkuu vielä keskiviikkona. Eduskunta äänestää ohjelmasta torstaina. Kaikki kolme oppositiopuoluetta tekivät tiistaina omat epäluottamuslause-esityksensä.