Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

17-vuotiasta puukotettiin vatsaan Aitoon Kirkastusjuhlilla – puukottajalle 3,5 vuoden vankeusrangaistus tapon yrityksestä

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1997 syntyneen miehen 3 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen tapon yrityksestä. Käräjäoikeus katsoi, että hän yritti tappaa 17-vuotiaan nuoren miehen Aitoon Kirkastusjuhlien pysäköintialueella heinäkuussa. Tapon yrityksestä tuomittu mies velvoitetaan myös maksamaan uhrille muun muassa tilapäisestä haitasta, kosmeettisesta haitasta ja loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä yhteensä yli 10 000 euron korvaukset. Tuomittu mies löi heinäkuussa 17-vuotiasta hallussaan olleella veitsellä alavatsaan, jonka jälkeen hän löi vielä nyrkillä uhria kasvoihin. Hän yritti vielä myös potkaista puukotettua, mutta potku ei osunut. Väkivallan jälkeen tekijä poistui tapahtumapaikalta. Puukotuksesta aiheutui uhrille vamma, joka on ollut syyttäjän mukaan potentiaalisesti hengenvaarallinen. Uhrille tehtiin hätäleikkauksena vatsaontelon tutkimusleikkaus. Syyttäjä vaati epäillylle vähintään 3,5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Aluksi poliisi otti puukotusiltana kiinni myös toisen miehen, mutta hänet vapautettiin pian. Poliisi kertoi vuorokausi tapahtumien jälkeen, että kaksi miestä oli käyttäytynyt leirintäalueella häiritsevästi ja haastanut riitaa. Uhrin kimppuun oli hyökätty yllättäen. Tuomittu kertoi esitutkinnassa pistäneensä veitsellä tuntematonta henkilöä. Tuomittu on ollut vangittuna 25. heinäkuuta alkaen. Käräjäoikeus määräsi tuomitun pidettäväksi edelleen vangittuna. Edit 27.9. kello 11.12: Lisätty tieto, että käräjäoikeus on antanut asiasta tuomion.