Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tampereen kaupunginhallitus antoi Lauri Lylylle ja Kalervo Kummolalle huomautuksen Aleksovskin valinnasta – Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala sai työnantajalta kirjallisen varoituksen

Tampereen kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan, että pormestari Lauri Lyly (sd.) ja konsernijaoston puheenjohtaja Kalervo Kummola (kok.) menettelivät velvollisuuksiensa vastaisesti, kun Atanas Aleksovski valittiin Finnpark oy:n hallituksen puheenjohtajaksi viime vuonna. – Luottamushenkilöiden velvollisuuksien vastainen menettely on moitittavaa, kun otetaan huomioon konsernijohdon korostettu vastuu kaupungin toiminnan lainmukaisuuden ja hyvän johtamis- ja hallintotavan toteutumisen valvojana. Ylimmällä johdolla on korostettu velvollisuus noudattaa lainsäädäntöä, määräyksiä ja ohjeita, kaupunginhallitukselle annetussa esityksessä todetaan. Kaupunginhallitus pui esitystä maanantain kokouksessaan. Valmistelijana on toiminut hallintojohtaja Heli Hirvelä . Hyväksytyn päätösesityksen mukaan ylin johto antaa toiminnallaan esimerkkiä koko kaupunkiorganisaatiolle. Konsernijohtaja Juha Yli-Rajalan osalta esityksessä todettiin, että hänelle on lähetetty asiassa erillinen kuulemispyyntö. Kaupunginhallituksen päätösasioista erillisenä menettelynä tapahtuneen kuulemisen jälkeen kaupunginhalllitus päätti työnantajan edustajana antaa Yli-Rajalalle kirjallisen varoituksen. Kokouksen puheenjohtajana toiminut Jaakko Mustakallio (vihr.) ei suostunut maanantaina kommentoimaan päätöstä millään tavalla. Mitä tapahtui? Aleksovski nimitettiin Finnparkin hallituksen puheenjohtajaksi, vaikka häntä epäiltiin rikoksesta Kotilinnasäätiön niin sanotussa tontinsiirtokiistassa. Kaupungin hyvää johtamis- ja hallintotapaa koskevan ohjeen perusteella tutkinnan kohteena olevaa Aleksovskia ei olisi voitu esittää Finnparkin hallituksen puheenjohtajaksi. Aleksovski antoi virheellisesti ymmärtää, että häntä ei epäiltäisi rikoksesta. Vaikka Tampereen ylin johto hieman myöhemmin sai vahvistuksen Aleksovskin rikostutkinnasta, esitystä hänen valinnastaan ei muutettu, vaan se vahvistettiin Finnparkin yhtiökokouksessa toukokuussa 2018. Päätösesityksessä katsottiin, ettei Kummola tuonut asiaa konsernijaoston tietoon tarpeeksi nopeasti eikä edellyttänyt asian uutta käsittelyä viipymättä. Esityksessä todetaan Lylyn osalta, että pormestarina ja kaupunginhallituksen puheenjohtajana hänen olisi pitänyt reagoida Hyvän johtamis- ja hallintotapa -ohjeen sekä hallintolain vastaiseen toimintaan heti. Vastineissaan Lyly ja Kummola korostavat, että he toimivat heti, kun rikosasiasta oli saatu täysi varmuus. ”Täytyy olla tarkempi” Lauri Lyly kommentoi maanantaina huomautusta Aamulehdelle lyhyesti. –  Vastaukset on annettu kirjallisesti, joten niihin ei ole lisättävää. Jotenkin olisi toivonut, että nimitysprosessin lopputulos olisi enemmän vaikuttanut arvioinnissa. Muuten minulla ei ole hallituksen päätökseen huomauttamista. Täytyy olla tarkempi vastaisuudessa. Kummola ei halunnut maanantaina enää kommentoida huomautusta. Aiemmin toimittamassaan kirjallisessa vastauksessa selvityspyyntöön hän kirjoitti muun muassa näin: –  Jälkikäteen on helppo miettiä, olisiko pitänyt tehdä jotain toisin. Olen palvellut Tampereen kaupunkia ja erityisesti tamperelaisia erilaisissa tehtävissä 39 vuoden ajan ja pyrkinyt aina kaupunkia parhaiten hyödyttävään lopputulokseen. Olen toiminnassani aina pyrkinyt kiinnittämään päähuomion itse asiaan ja luottanut muotoseikoissa niin kaupunginhallituksessa kuin sen jaostoissakin laillisuutta valvovaan viranhaltijaan. Näin olen tehnyt tässäkin asiassa, Kummola kirjoittaa. Myöskään Yli-Rajala ei halunnut maanantaina kommentoida varoitusta. Kaupunginvaltuutettu Aleksovski on sittemmin eronnut Finnparkista, kaupunginhallituksesta ja konsernijaostosta. Hänet tuomittiin viime tammikuussa käräjäoikeudessa ehdolliseen vankeuteen luottamusaseman väärinkäytöstä, mutta tuomio voi vielä muuttua hovioikeudessa, jossa asiaa on määrä käsitellä ensi tammikuussa. Päivitys: Juttuun lisätty 7.10. kello 20 tieto Juha Yli-Rajalan kirjallisesta varoituksesta.