Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lukija taitoluisteluvalmentajan tapauksesta: Mitättömät rangaistukset eivät kannusta uhreja astumaan esiin

Taitoluistelun parissa ilmennyt häirintätapaus on herättänyt aiheellisesti keskustelua. Kiira Korven kannanotto rangaistuksen laimeudesta oli kaivattu ja oikea. Miten kukaan voi ajatella vuoden kilpailukiellon olevan riittävä valmentajalle, joka on muun muassa kehottanut nuorta valmennettavaansa itsemurhaan ja syyllistynyt muuhun henkiseen väkivaltaan järjestelmällisesti osana valmennusmetodejaan? Taitoluisteluliiton kurinpitolautakunta kuitenkin koki vuoden kilpailukiellon sopivaksi rangaistukseksi. Väistämättä tulee ajateltua, että kyse on maineen säilyttämisestä. Mitättömät sanktiot eivät kannusta astumaan kokemusten kanssa esiin. Jos henkinen väkivalta haluttaisiin todella kitkeä pois, olisi valmentaja saanut elinikäisen toimitsijakiellon. Saattaa kuulostaa epäreilulta sanoa, etteikö epäasiallista käyttäytymistä haluttaisi kitkeä urheilusta pois. Enemmän kyse silmien sulkemisen helppoudesta; nuoret ovat useille lajipäättäjille osa tilastoja, kun taas epäasiallisesti käyttäytynyt aikuinen voi olla tuttu. Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen pidättäytyi kommentoimasta rangaistuksen sopivuutta argumentoiden, että valmentaja ei ole työsuhteessa Olympiakomiteaan. Tämä on vastuunpakoilua. Olympiakomitean on tehtävä selväksi, millainen valmennuskulttuuri on hyväksyttävää ja mitä sen laiminlyönnistä tulisi seurata. Suomessa ei sellaista lajiliittoa ole, jonka toimintaa valtionavustukset eivät merkittävästi vaikuttaisi. On aiheellista kysyä, ansaitseeko sellainen lajiliitto valtionavustusta – ainakaan täysimääräisenä -, joka ei ota riittävän vakavasti nuorten turvallisuutta? Suomen urheilun eettinen keskus toteuttaa yhteistyössä lajiliittojen kanssa selvityksen seksuaalisesta ja sukupuoleen liittyvästä häirinnästä. Selvityksessä ei kuitenkaan käsitellä muuta kiusaamista ja häiritsevää käytöstä. Laajempi henkistä väkivaltaa kartoittava selvitys tulisikin toteuttaa viipymättä