Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampere on valmis koronaviruksen kovaankin iskuun - tartunnan saaneet tunnistetaan pikavauhtia ja hoitoon pääsee nopeasti

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan koronavirustilanne Euroopassa on Italian tilanteen myötä muuttunut. Tapahtumia seurataan tarkasti myös Suomessa. (AL 24.2.). Uusia sairastuneita löytyi Italiassa maanantaina kymmeniä. THL varoitti maanantaina, että uusi koronavirus voi nyt levitä nopeasti uusille alueille. Ulkoministeriö kehotti matkustustiedotteessaan Italiaan matkustavia "noudattamaan erityistä varovaisuutta". Iranista näyttää myös olevan kehittymässä sillanpääasema. Sieltä viruksen aiheuttaman Covid-19-taudin on otollista levitä Persianlahden maihin ja muualle Lähi-itään. Myös Etelä-Korea on ison riskin keskus. Tähän saakka koronaviruksen leviämistä edistäviä ihmisestä toiseen eteneviä tartuntaketjuja on ollut lähinnä Kiinassa. Kiinan ulkopuolisilla tartunnoilla on ollut yhteys Kiinaan. Nyt myös muualla maailmassa on tunnistettu tartuntaketjuja ilman yhteyttä Kiinaan. Katkaisemattomat tartuntaketjut määrittävät sitä, kuinka suuri on uhka epidemian kasvamisesta maailmanlaajuiseksi pandemiaksi. Italia saattaa olla se raollaan oleva portti, jota kautta uusi koronavirus leviää muualle Eurooppaan. Onkin mahdollista, että epidemian paisumista pandemiaksi ei enää voida estää. Tästä on varoittanut myös Maailman terveysjärjestö WHO. Tiedot saattavat herättää pelkoa ja ahdistusta, mutta on hyvä muistaa, että uuden koronaviruksen aiheuttama tauti on useimmiten lievä ja että suurin osa tartunnan saaneista paranee hyvin. Suomessa epidemiaksi parhaillaan leviävä kausi-influenssa on yhä Covid-19-tautia vakavampi sairaus. Tampereella terveysviranomaiset valmistautuvat kaikin mahdollisin keinoin uuden koronaviruksen mahdolliseen iskuun. Kaupunki päivittää parhaillaan varautumissuunnitelmia siltä varalta, että tarvitaan nopeasti enemmän tutkimusresursseja ja hoitajakapasiteettia. Myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä suunnitelmat ajantasaistetaan tarpeen vaatiessa vaikka joka päivä. (AL 22.2.). Taysin infektioyksikössä on paljon kokemusta epidemioista. Sieltä vakuutetaan, että mahdolliset koronavirustartunnan saavat ihmiset tunnistetaan nopeasti. Tampereelle saadaan lähiaikoina myös mahdollisuus tehdä tartunnan varmistava laboratoriotesti ilman, että näytteet pitää lähettää analysoitavaksi Helsinkiin. Näin hoitoihin ja muihin vastatoimiin päästään nopeasti käsiksi.