Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Koruvarkaat murtautuivat omakotitaloon Sastamalassa – saaliiksi huomattava määrä kultakoruja

Sastamalan Kiikoisissa murtauduttiin tiistaina omakotitaloon. Murto tapahtui päivän aikana Mäntysaarentiellä, kun asukkaat olivat poissa kotoa. Rikoskomisario Pauli Pitkäkoski Sisä-Suomen poliisista kertoo, että omakotitalosta anastettiin huomattava määrä kultaisia sormuksia, ketjuja ja muita kultakoruja. – Korujen hinta-arvoa ei ole vielä tullut poliisin tietoon, koska koruja ei ole pystytty vielä yksilöimään. Koruja vietiin huomattava määrä, Pitkäkoski sanoo. Poliisin tietoon ei ole tullut, että asunnosta olisi viety muuta kuin koruja. Pitkäkoski kertoo, että murtautujat pääsivät taloon ikkunan kautta. – Vielä ei pysty sanomaan, oliko siellä yksi vai useampia ihmisiä, Pitkäkoski sanoo. Tapahtumien aikaväli on pitkä ja alue on kohtuullisen harvaan asuttua. Siksi poliisi pyytää havaintoja tapahtumista. Poliisin tietoon ei ole ainakaan vielä tullut samanlaisia tapauksia Sastamalan Kiikoisissa.