Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uusi maailmanjärjestys konkretisoituu, kun kulkee kiinalaista tietä intialaiseen ravintolaan Tansaniassa: ”Miten kehittyvien maiden talouskasvua voi tukea, jos kaikki rahat valuvat muualle?”

Aloitetaan arvuuttelulla: Tiedättekö, mikä yhdistää Suomessa, Etiopiassa ja Tansaniassa myytäviä astioita? Ne on kaikki tehty Kiinassa. Kutsun kotikaupungissani erästä katua Etola-kaduksi, koska pientareella myydään sankoja, vateja ja muuta iloisen väristä muovituotetta. Etiopiassakin olen bongannut Etola-katuja, ja tuotteet ovat samaa kamaa. En ihmettelisi, vaikka Suomesta löytyisi identtiset sangot ja vadit – kaikki todennäköisesti kotoisin Kiinasta. Kiinan kasvava valta Afrikan maissa on puhuttanut tänä vuonna Suomessakin. Kiina rakentaa rautateitä, perustaa vaatetehtaita ja tietysti valmistaa tuotteita kuin tuotteita halvalla myytäväksi. Kun muutin viime syksynä Tansanian Morogoroon, ihmettelin, miksi osassa teitä oli jalkakäytävät ja katuvalot. Se johtui siitä, että ne olivat kiinalaisten rakentamia. Miten ajattelevainen investointi! Myös uusia rautatieyhteyksiä odotetaan monessa maan kolkassa innolla. Kiva, kun kiinalaiset jaksavat rakennuttaa. Työpaikkojakin luovat, ja niitähän näissä maissa tarvitaan. Tarinan toinen puoli on velkavankeus, johon Kiina Afrikan maita sitoo. Infrastruktuurin tai tehtaiden rakentaminen ei ole hyväntekeväisyyttä, vaikka lopputulokset hyödyttäisivät miljoonia asukkaita. Toinen kysymys: Arvaa mitä yhteistä on kotikaupunkini Mwanzan parhaalla ravintolalla, kuntosalilla ja hienoimmilla asunnoilla? Ne ovat intialaisten omistamia. Intialaisia on Tansaniassa valtavasti vanhojen kauppareittien ja yhteisen siirtomaaisäntä Englannin takia. Kyse on rakenteellisesti erilaisesta vallasta kuin Kiinalla, koska moni intialainen suku on asunut Tansaniassa jo useamman sukupolven ajan. Yhteisö elää kuitenkin lähinnä omiensa kanssa, eikä se varsinaisesti ole integroitunut tansanialaiseen yhteiskuntaan. Toki arvostan, että saan kotimatkani varrelta hyvää intialaista ruokaa. Asetelma tuntuu silti erikoiselta. Afrikan-valloitusta tekevät muutkin maat kuin Kiina ja Intia. Turkkilaiset osallistuvat rautateiden rakennuttamiseen, ja kun olin ostamassa itselleni lakanoita Tansaniassa, kävi ilmi, että kaupan kaikki lakanat tulevat Turkista. Kysymys kuuluu, miten kehittyvien maiden talouskasvua voi tukea, jos kaikki rahat valuvat muualle? Yksi ratkaisu Suomessa on yritysvastuun peräänkuuluttaminen. Yritysten päättävät tahot saavat kyllä halutessaan selville tuotteidensa valmistusketjut, ja kenellekään ei ainakaan toivottavasti tule yllätyksenä se, minne rahavirrat kulkevat. Enää pitäisi tietää, miten voi kuluttajana tukea kotimaista tuotantoa. Se tuntuu tasapuolisen vaikealta Suomessa, Tansaniassa ja Etiopiassa. Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran tiedottaja ja Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan nimikkolähetti Tansaniassa ja Etiopiassa.