Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Linnan juhlat Näköislehti Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen Naislaulajat täyttää 90 vuotta ja juhlakonsertti pidetään lauantaina 23. marraskuuta

Tampereen Naislaulajat täyttää 90 vuotta ja juhlakonsertti pidetään Tampereen Musiikkiakatemian Pyynikki-salissa lauantaina 23.11. kello 18. Juhlakonsertin monipuolisessa ohjelmistossa on perinnettä ja nykypäivää. Ihana tuulahdus on nuori salolaislähtöinen tenori Eero Lasorla , jolle Tampere on opiskeluajoilta sydämeen jäänyt paikka. Viime vuosina Eero Lasorla on asunut Roomassa. Kuoroa on jo kymmenen vuoden ajan johtanut laulun- ja Aleksander-tekniikan opettaja Katja Harilo . Juhlakonsertin säestää Tampereen ammattikorkeakoulusta teatterimuusikoksi valmistunut taituri Silja Kuoppala . Syyskuussa 1929 Kuorotaival alkoi jo syyskuussa 1929 alun perin lottakuoron muodossa. Vuosien saatossa 19 kuorolaisesta koostuva joukko on kasvanut yli 100:aan ja on tällä hetkellä noin 70. Tampereen Naislaulajat ry koostuu kahdesta kuorosta. Naislaulajien iloisessa joukossa on tällä hetkellä lähes 30 laulajaa. Kuoron ohjelmisto sisältää perinteisiä ja uudempia suomalaisia naiskuorosävellyksiä, kansanlauluja ja kevyempää musiikkia. Kuusi vuotta sitten perustettiin Suvanto, jossa on mukana lähes 40 innokasta kokenutta laulajaa. Suvanto laulaa ja esittää kepeää ja viihteellistä ohjelmaa, mutta myös tunnelmallisia lauluja lauletaan. Molemmat kuorot pitävät yleensä kaksi konserttia vuosittain, joko yhdessä, erikseen tai yhteistyössä muiden kuorojen kanssa. Vuosittaisten konserttien lisäksi kuoroilla on muita, pienimuotoisempia esiintymisiä. Pienempiä tunnelmallisia tilauskeikkoja varten perustettiin vuonna 2017 vahvistettuna kvartettina lauluyhtye Nova. Kuorot osallistuvat myös erilaisiin valtakunnallisiin ja paikallisiin kuorotapahtumiin. Kuoronjohtaja on Katja Harilo Kuoronjohtaja Katja Harilo on johtanut Tampereen Naislaulajia vuodesta 2009 lähtien. Koulutukseltaan hän on laulun- ja Alexander-tekniikan opettaja. Tampereen Naislaulajien ja Suvanto-kuoron johtamisen lisäksi Katja opettaa laulua ja Alexander-tekniikkaa sekä laulaa renessanssipainotteista vokaalimusiikkia esittävässä Apollo Vocal Ensemblessä. Säestäjä Silja Kuoppala on tamperelainen pianisti ja teatterimuusikko. Hän on valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulun teatterimusiikin ja musiikkidraaman linjalta vuonna 2011 ja tehnyt monipuolisesti töitä teatterin parissa: hän on muun muassa säveltänyt näytelmämusiikkia sekä toiminut kapellimestarina musikaaleissa ja musiikkinäytelmissä. Eero Lasorla on salolaislähtöinen tenori. Tampere on hänelle tuttu opiskeluajoilta, ja sillä onkin erityinen paikka Eeron sydämessä. Hän muutti Tampereelle opiskelemaan Tampereen Konservatorioon ja jatkoi sen jälkeen Tampereen ammattikorkeakoulussa. Sieltä tie vei Italiaan. Viime vuodet hän on asunut Roomassa ja valmistui laulun maisteriksi konservatorio "Santa Ceciliasta" maaliskuussa. Eero esiintyy aktiivisesti sekä Suomessa että Italiassa. Hänen viimeisin oopperaroolinsa oli Donizettin Lemmenjuoman päärooli Nemorino, kesäkuussa Alessandriassa Pohjois-Italiassa. Tampereen Naislaulajat täyttää 90 vuotta ja juhlakonsertti pidetään Tampereen Musiikkiakatemian Pyynikki-salissa lauantaina 23.11. kello 18.