Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tapparan on tehtävä isoja ratkaisuja ennen maanantain välierää – Helppoja vaihtoehtoja ei ole, mutta korostetaanko yhtä asiaa jo liian paljon?

Tappara on pelannut kuusi kertaa peräkkäin SM-finaalissa, mutta maanantaina komea "putki" voi katketa. Jos HPK voittaa, Tapparan matka jatkuu pronssiotteluun. Tappara on ennenkin ollut tiukoissa paikoissa ja selviytynyt niistä eteenpäin. Päävalmentaja Jukka Rautakorpi korosti lauantaina, että nyt Tapparalla on uusi joukkue. Vanhoista asioista ei ole apua, mutta ei myöskään painolastia. Tapparalla oli lauantaina kokoonpanossa 11 yli 30-vuotiasta pelaajaa, HPK:lla kaksi. Kokemusta Tapparalla on siis rutkasti vastustajaa enemmän. Siitä on apua tiukassa paikassa. Kerhon apuna on tietynlainen flow-tila: pelaajat kasvavat vähän paremmaksi kuin ovatkaan. Jatkuuko flow vai loppuuko virta? Tappara luottaa kärsivällisyyteen: jauhetaan, jauhetaan ja isketään sitten, kun vastustaja tekee virheen. Hoetaanko kärsivällisyyttä liikaakin? Joskus pitää uskaltaa ja yrittää jotain yllättävää. Tapparan valmennuksella on useampi asia mietittävänä ennen maanantain peliä. Yksi niistä on maalivahtivalinta. Christian Heljanko on pelannut loistavan kevään, mutta torstaina jatkoajan voittomaali lipsahti aavistuksen helposti. Lauantaina HPK iski vajaassa yhdeksässä minuutissa kolme osumaa Heljangon taakse. Tilalle tullut Niklas Bäckström , 41, piti maalinsa koskemattomana yli 41 minuutin ajan. Kumpaan valmennus luottaa? Povaan Heljankoa. Tapparan puolustuspeli on onnistunut varsin hyvin pudotuspeleissä. Kukaan pakeista ei ole varsinaisesti pettänyt, vaan muutamia virheitä on tullut jokaiselle vuorollaan. Pudotuspelejä katsomosta seurannut Aleksi Elorinne voisi tuoda apua alakertaan, mutta kuukauden pelaamattomuus arveluttaa. Uskaltaako valmennus ottaa Elorinteen kokoonpanoon maanantaina? Veikkaan, ettei näin tapahdu. Tapparan suurimmat ongelmat ovat viimeistelyssä. Hyökkäyspeli on liikaa loistovireisen Kristian Kuuselan varassa. Hän on koko ajan uhka HPK:lle kentällä ollessaan, muttei saa riittävästi apuja muilta. Ketjumuutoksista voisi etsiä apua. Löytäisikö Niko Ojamäki kadonneen maalijyvänsä Kuuselan rinnalla? HPK:lla on maanantaina etulyönti, mutta tilanne ei ole helppo heillekään. Miten joukkue käsittelee uuden tilanteen? Finaalipaikka on huulilla, mutta vielä ei saisi nuolaista. Maalivahti Emil Larmi on ollut välieräsarjan paras pelaaja tähän mennessä. Hän on rakentanut Kerhon maalin eteen muurin, jota Tappara ei ole pystynyt murtamaan. Nähdyillä otteilla Larmilla on pian kysyntää rapakon takana.