Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kiinnostavaa juuri nyt: Takavuosien sarjakuvasuosikit tulivat takaisin hienoina kokoelmakirjoina – aikoja sitten lopetettujen lehtien perintö on herännyt henkiin

Vuonna 1969 täytin 12 vuotta. Tätini vei minut kirjakauppaan, saisin itse valita syntymäpäivälahjani. Kirjapaljouden äärellä odotti siihenastisen elämäni suurin motiivikonflikti. Toisessa kädessä puristin Rex Stoutin kirjoittamaa Nero Wolfe -dekkaria Caesar on kuollut , toisessa kädessä oli juuri suomeksi ilmestynyt sarjakuva-albumi Asterix ja Kleopatra . Kului vartti, hyvä ettei toinenkin. Täti ilmoitti, että joku päätös pitää tehdä. Mukaan lähti Nero Wolfe. Kiitos kirjallisuuden ja kuvataiteen jumalille, sain seuraavana päivänä manguttua vanhemmiltani toiseksi lahjaksi sen kauppaan jääneen Asterixin . Molemmat olivat sittemmin ajatellen lahjoista parhaita, saattoivatpa ne vaikuttaa jopa tulevan ammatin valintaan. Kumpainenkin teos on minulla yhä, 50 vuotta myöhemmin. Sarjakuvat olivat toki tuttuja jo ennen Asterixia . Aku Ankka , Nakke , Tarzan Tex Willer ja Mustanaamio tietenkin, sekä kuin miljoona volttia iskenyt Korkeajännitys . Mutta Asterix avasi sarjiksiin aivan uuden, monitasoisen näkökulman. Pientä gallialaista seurasi Lucky Luke . Molempien huumori oli nokkelaa ja absurdia. Piirrostyyliltään ne olivat keskenään aivan erilaisia, mutta ihastuttavan lennokkaita. Kun Tintti tuli joukkoon mukaan, oli rakkaus eurooppalaiseen sarjakuvaan sinetöity. Pandoran lipas Olimme kavereiden kanssa ihan tyytyväisiä tähänkin tarjontaan, kun emme enemmästä ymmärtäneet. Mutta vuonna 1973 lävähti Pandoran lippaan kansi kunnolla auki. Markkinoille singahtivat uudet sarjakuvalehdet Zoom ja Ruutu . Kaksikko ilmestyi aluksi viikoittain, molemmat julkaisivat jatkosarjoina lähinnä belgialaisia ja ranskalaisia huumori- ja seikkailusarjakuvia. Sivuilta kurkistelivat siniset Strumffit , etsiväkoira Attila , ihmisetsivä Gil Jourdan , Piko ja Fantasio , luutnantti Blueberry , avaruusagentti Valerian ja lukuisat muut. Muutama vuosi myöhemmin Zoomin ja Ruudun työtä jatkoi Non Stop , joka lisäsi valikoimaansa muun muassa Corto Maltesen . Corto etenkin oli jotain sellaista, jota ei suomalaisessa sarjakuvakentässä oltu nähty. Non Stopin tarina päättyi vuonna 1979, viime ajat se julkaisi vain yksittäisiä albumeja. Jotkut sarjat ovat jatkuneet albumimuodossa myöhemminkin, mutta useimmat jäivät ainakin suomalaislukijoilta unholaan. Suuri osa sarjoista on sittemmin noussut klassikoiksi. Tarinat ja piirrosjälki ovat kestäneet aikaa häkellyttävän hyvin. Niinpä vanhoja Non Stopeja selaillessa onkin kirpaissut ajatus, että tällaiset aarteet eivät enää tavoita uusia lukijoita. Klassikkojen paluu Vaan eipä kirpaise enää. Vanhat Zoomin , Ruudun ja Non Stopin suosikit ovat pikku hiljaa palanneet markkinoille, eivät tosin jatkosarjoina, vaan koviin kansiin pakattuina kirjoina, hienosti sanottuna integraaleina. Otava aloitti kolmisen vuotta sitten Non Stop -kirjasarjan. Oman kokoelmakirjan ovat saaneet ainakin Attila , Benjamin , Tim ja Tom sekä viime vuoden lopulla tuoreimpina Gil Jourdan ja Smurffit . Like puolestaan on julkaissut kirjoina koko villiin länteen sijoittuvan alkuperäisen Blueberry -saagan. Erikoisjulkaisuineen sarja kattoi 29 albumia, jotka nyt löytyvät seitsenosaisena sarjana, viimeinen osa ilmestyi tammikuussa. Egmont otti muutama vuosi sitten suojiinsa Zoomissa esiintyneet Punaparran ja Bruno Brazilin . Erityisen ilahduttavaa on merirosvoseikkailu Punaparran kasvaminen jo kolmiosaiseksi. Tuorein kirja ilmestyi viime vuonna. Kulttuuriteko Kirjasarjoja voi huoletta kutsua kustantajien kulttuuriteoksi. Aikanaan julkaistut sarjakuvalehdet oli ajoittain painettu kehnohkolle paperille, niiden painojälkikin vaihteli luvattoman paljon. Nyt on toisin. Paperi ja painojälki ovat laadukkaita ja tekevät oikeutta piirtäjien taituruudella. Kaikissa kirjoissa on lisäksi laajoja tausta-artikkeleita sarjakuvien tekijöistä ja syntyhistoriasta. Lisäksi on runsaasti kuvia sarjojen luonnoksista ja jonkin verran Suomessa ennen julkaisematonta materiaalia. Jörn Donner mainosti aikanaan, että lukeminen kannattaa aina. Nyt kannattaa erityisesti sarjakuvaklassikkojen lukeminen. Ne ansaitsevat nostalgikkojen lisäksi uuden lukijapolven, ja ovat upea väylä ehkä hieman vaativamman ja aikuisemman nykysarjakuvan äärelle. Ainoa pieni moite lähtee Otavalle. Kuten kaikki Ruudun ja Non Stopin lukijat tietävät, siniset pikkumiehen ovat Strumffeja, eivät Smurffeja!