Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

KOK vahvisti: olympialaiset saatetaan siirtää

Kahden lähteen mukaan Tokion olympialaisten kisaorganisaatio on alkanut kartoittaa kisojen siirrolle erilaisia vaihtoehtoja, kertoo uutistoimisto Reuters. Lähteet ovat Reutersin mukaan hyvin perillä kisaorganisaation toimista. Pöydällä on useita vaihtoehtoja uudelle ajankohdalle. – Viimeinkin meidät on käsketty tekemään simulaatioita, jos kisoja siirretään, kisaorganisaatiossa työskentelevä lähde paljastaa. – Teemme vaihtoehtoisia suunnitelmia – B, C, D. Erilaisilla ajankohdilla, lähde jatkoi ja lisäsi, että mukana on myös kustannusarviot. Japanin valtiojohdon viesti on tähän mennessä ollut, ettei olympialaisten siirtäminen toiseen ajankohtaan ole vaihtoehto koronaviruksesta huolimatta. Kisojen pitäisi startata 24. heinäkuuta. Vaakalaudalla ovat esimerkiksi noin kolmen miljardin euron sponsoritulot. Kisavalmisteluihin on käytetty noin 12 miljardia euroa. Reuters ei tavoittanut kisajärjestäjiä, Kansainvälistä olympiakomiteaa (KOK) tai Japanin valtiojohtoa kommentoimaan asiaa. KOK vahvisti suunnitelmat KOK piti sunnuntaina hätäkokouksen, jonka jälkeen järjestö ilmoitti, että olympialaisten siirtäminen on mahdollista. KOK käsittelee erilaisia vaihtoehtoja lähiviikkoina. Päätöksiä on odotettavissa kuukauden sisään. KOK kertoo, että kisojen peruminen kokonaan ei ole yksi vaihtoehdoista. Hintalappu kasvaa Vaihtoehtoina ovat lähteiden mukaan myös kisojen järjestäminen pienemmässä mittakaavassa tai ilman katsojia. Yksi lähteistä kertoi, että vaihtoehtoina ovat muun muassa kisojen siirtäminen vuodella tai kahdella. Osa kisaorganisaatiosta elättelee vielä toiveita siitä, että kuukauden tai 45 päivän siirto eteenpäin riittäisi. Lopullisen päätöksen tekee KOK, mutta myös Japanin kannalla on merkitystä. KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach on sanonut tuoreissa kommenteissa, että vielä on liian aikaista puhua olympialaisten siirrosta, vaikka äärimmäisen haastava tilanne onkin tiedostettu. Todella monesta muusta suunnasta on jo vaadittu toimia. Urheilijat ja valmentajat ympäri maailman ovat ihmetelleet nykytilannetta. Viime päivinä myös esimerkiksi USA:n voimistelu- ja yleisurheiluliitot ovat vaatineet kisojen siirtämistä. Kaksi lähdettä, korkea-arvoiset virkamiehet Tokion olympialaisten kisaorganisaatiosta kertovat, että myös organisaation sisällä terveysriskit aiheuttavat huolta. – Mitä pidempään päätöstä lykätään, sitä enemmän valmisteluja pitää tehdä. Tämä nostaa kulut siirrosta pilviin, lähde sanoo. Sponsorit hermoilevat Nikkei -lehti kertoi sunnuntaina, että myös KOK:n hallitus kokoontuu pohtimaan eri vaihtoehtoja Tokion kisojen suhteen. Vaihtoehtoja kartoittava virkamies sanoo, että olympialaisten siirto pitkälle tulevaisuuteen saattaisi aiheuttaa valituksia vanhemmilta urheilijoilta ja vaatisi myös sponsorisuhteiden venyttämistä. Olympiakylä taas oli tarkoitus muuttaa syksyllä asunnoiksi. Tulevat kesät ovat jo ruuhkaisia. 2021 on tarkoitus järjestää esimerkiksi jalkapallon EM-kisat ja yleisurheilun MM-kisat, 2022 jalkapallon MM-kisat ja talviolympialaiset. Yhden lähteen mukaan Japan Airlines on arvioinut, että olympialaisia siirretään 80 prosentin todennäköisyydellä. Japanilaisyrityksen edustaja kertoi, että sponsorit hermoilevat jo. Kisojen isoja sponsoreita ovat esimerkiksi Toyota ja Panasonic. – Tietysti sponsorit pohtivat, mitä nyt pitäisi tehdä. Kukaan ei halua olla ensimmäinen, joka nostaa esille kisojen siirtämisen, yhden sponsorin edustaja sanoo.