Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Rajut ukkoskuurot moukaroivat Etelä-Suomea, myös Pirkanmaa saa tänään osansa – ”Ukkoskuuroissa vettä voi tulla 10–20 millimetriä”

Sade ja ukkoskuurot riepottelevat Pirkanmaata keskiviikkona. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Kaisa Solin kertoi kymmenen aikaan keskiviikkona aamupäivällä, että salamat ovat jo iskeneet maakunnan alueelle. Solin kertoo, että Pirkanmaalle ei ole kuitenkaan odotettavissa samanalaisia sateita kuin pääkaupunkiseudulle sekä Päijät-Hämeeseen, jonne on myös annettu ukkosvaroitus. Ukkonen ja raju sade ovat esimerkiksi viivästyttäneet Helsinki-Vantaalta lähteviä lentoja. Myös pelastuslaitoksella on ollut Vantaan alueella lukuisia hälytystehtäviä. Solin kuitenkin muistuttaa, että vaikka ukkosvaroitusta ei ole annettu, voi sade kuitenkin olla myös Pirkanmaalla paikoin runsasta. –Ukkoskuuron osuessa päälle, vettä voi sataa 10-20 millimetriä tunnissa. Solinin mukaan sateet jatkuvat Pirkanmaalla iltaan saakka ja myös yöllä voi tulla sadekuuroja. Torstaina sää muuttuu poutaiseksi. Sää jatkuu lämpimänä Loppuviikoksi Pirkanmaalle on luvattu lämmintä säätä. Sää on pääosin poutainen, lämpötilojen pysyessä kahdenkymmenen asteen tuntumassa. – Sää jatkuu vuodenaikaan nähden tavanomaisena. Sen lisäksi, että päivälämpötilat nousevat kahdenkymmenen asteen tuntumaan, myös yöt ovat pääosin lämpimiä. Sää suosii myös Blockfest-kävijöitä loppuviikolla. Solin kertoo, että perjantaina festarisää on aurinkoinen ja lämmin elohopean noustessa 20 asteeseen. Sää on lämmin myös lauantaina, mutta tämän hetkisen sääennusteen mukaan sadekuurot kastelevat festarikansaa iltapäivän tunteina. –Vaikka sää on festaripäivinä pääosin aurinkoinen, itse pakkaisin mukaan sadeviitan.