Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Autosport: Viron ralli halajaa MM-sarjaan – muttei ennen vuotta 2022

Ensi viikolla Tartossa ajettava Viron ralli on muodostunut MM-rallitalleille tärkeäksi lämmittelyksi muutamaa viikkoa myöhemmin kisattavaa Suomen MM-rallia varten, ja tänä vuonna kaikki MM-sarjan neljä tehdastallia ovat mukana. Virossa haaveillaan kuitenkin pääsystä osaksi MM-sarjaa. –  MM-sarja on suunnitelmissamme. Kaikki sanovat sen olevan mahdotonta, että unelmoimme vain. Mutta emme luovuta. Meillä on kolmen vuoden suunnitelma, jonka aikana kehitämme rallia, Viron rallin järjestäjäpomo Urmo Aava sanoo Autosport-sivustolla . Aavan mukaan MM-hankkeella on Viron hallituksen tuki. Kolmen vuoden "rakennusaika" halutaan kuitenkin käyttää, Aava painottaa. –  Emme halua MM:ään ennen vuotta 2022. Haluamme kaiken olevan valmista sitten kun tulemme mukaan, ja vielä on oppimista. Jos tulisimme ennen vuotta 2022, olisimme keskinkertaisia. Ja keskinkertaisia emme halua olla.