Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle miehelle kolmen vuoden tuomio raiskauksista – poimi humalassa olleet naiset kyytiinsä Tampereella

Vuonna 1991 syntynyt Tania Hocine Mohamed raiskasi viime talvena muutaman kuukauden sisään kaksi hyvin humalassa ollutta naista autossaan Tampereella. Pirkanmaan käräjäoikeus antoi miehelle 13. kesäkuuta kolmen vuoden vankeusrangaistuksen kahdesta raiskauksesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta Tampereella. Mohamed kiisti raiskaukset, mutta myönsi harrastaneensa naisten kanssa seksiä. Ensimmäinen raiskaus tapahtui 1. joulukuuta 2018 Tampereella. Oikeudessa nainen kertoi olleensa hyvin voimakkaassa humalatilassa. Jossain vaiheessa iltaa nainen heitettiin ulos baarista niin, että hänen takkinsa ja tavaransa jäivät baariin. Sen jälkeen hän meni ystävälleen. Kun hän poistui kaveriltaan, mies pysähtyi autolla hänen kohdalleen ja kysyi, tarvitseeko nainen kyytiä. Mies ajoi humalaisen naisen tämän poikaystävän talolle. Koska naisella ei ollut puhelinta, hän ei päässyt sisään. Mies tarjosi naiselle lisää juotavaa autossa. Kun nainen koetti lähteä, hänen jalkansa eivät kantaneet. Mies työnsi naisen takapenkille ja raiskasi hänet siellä. Mies väitti oikeudessa, että nainen oli halunnut harrastaa seksiä ja alkanut kosketella häntä. Nainen taas kertoi kieltäneensä miestä ja joutuneensa paniikkiin tapahtumien jälkeen. Tapahtumien jälkeen nainen meni poikaystävänsä luo. Kello oli noin kuusi aamulla. Toinen samankaltainen rikos Toinen raiskaus tapahtui 16. maaliskuuta 2019. Mies kohtasi humalassa olleen naisen baarissa Tampereella. Nainen lähti miehen kyydillä aikomuksenaan päästä yöksi kotiinsa tai ystävälleen. Autossa oli aluksi myös toinen kyytiläinen. Kun toinen tämä poistui, mies jatkoi matkaa naisen kanssa. Nainen oli voimakkaassa humalassa ja oksensi miehen seurassa useita kertoja. Nainen kertoi sammuneensa pääkirjaston risteyksen jälkeen autoon. Hän kertoi heränneensä seuraavaksi Turtolassa paikoitusalueelta yllään vain rintaliivit. Nainen alkoi itkeä ja pukea päälleen, kun hän aavisti, että oli joutunut sukupuoliyhteyteen miehen kanssa. Mies taas väitti naisen riisuuntuneen itse, ja miehen mukaan aloite seksiin tuli muutenkin naiselta. Mies jätti naisen tämän jälkeen pakkaseen linja-autopysäkille. Nainen soitti ystävälleen ja hätäkeskukseen poissa tolaltaan. Karkotettu Tanskasta Käräjäoikeus katsoi, että mies hakeutui kaksi kertaa vahvasti päihtyneiden naisten seuraan ja käytti omaksi hyödykseen naisten päihtymystä ja sen aiheuttamaa kyvyttömyyttä puolustautua. Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan miehen menettelytavat ovat olleet vahingolliset, sillä toinen nainen oli tiedottomassa tilassa ja toinen lähes tiedottomassa tilassa. Käräjäoikeus piti erityisen moitittavana myös sitä, että tekojen välillä oli vain lyhyt aika. Käräjäoikeus katsoi, että miehen pitäminen vangittuna on perusteltua muun muassa rikoksen törkeyden takia. Mies joutuu korvaamaan molemmille naisille 5 000 euroa kärsimyksestä sekä satoja euroja ansionmenetyksistä, psyykkisistä haitoista ja terveydenhoitomaksuista. Tuomio ei ole lainvoimainen. Mies on ilmoittanut tyytymättömyytensä tuomioon. Aamulehden tietojen mukaan Tania Hocine Mohamed on Tanskasta karkotettu irakilainen, joka on saanut tuomion 17-vuotiaan tytön raiskauksesta Tanskassa vuonna 2013 . Käräjäoikeuden tuomiosta selviää, että hän on saanut Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen.