Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

”Käsityöt ovat hyvinvoinnin lähde” — Taitoliiton toiminnanjohtaja kannustaa kaikkia tekemään itse taidon ja käsityön viikolla

Kuluvalla viikolla vietetään vuosittaista taidon ja käsityön viikkoa. Viikko huipentuu sunnuntaina vietettävään Taidon päivään. Viikon tarkoituksena on nostaa käsityön arvostusta ja innostaa ihmisiä tekemään itse. – Toivomme, että kaikki tekisivät käsitöitä tällä viikolla. Käsityöt ovat hyvinvoinnin lähde, Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen sanoo. Nuoret ovat löytäneet kudonnan Taitoliiton nimeämä käsityötekniikka tälle vuodelle on kudonta. Sitä voi tehdä myös ilman kangaspuita, esimerkiksi pienellä kudontakehyksellä. – Erityisesti nuoret ovat löytäneet kudonnan aivan uudella tavalla. Heitä viehättää kudonnassa sen ekologisuus ja kierrätys. Räsymatot ovat taas pinnalla, Hyytiäinen sanoo. Vuoden käsityötekniikka valittiin tänä vuonna kolmannen kerran. Myös edellisvuosien tekniikat ovat olleet hyvin perinteisiä. Viime vuoden tekniikkana oli kirjonta, sitä edellisenä makramee-solmeilu. – Ihmiset ovat valmiita tekemään monimutkaisiakin töitä. Esimerkiksi kiinnostus kansallispukuja kohtaan on kasvanut valtavasti. Toisaalta välillä pitää olla matala kynnys tekemiseen. Itse tekeminen on jo niin mukavaa, että käsitöitä halutaan vain tehdä eikä turhaan suorittaa, Hyytiäinen korostaa. Taito Pirkanmaa järjestää huomenna lauantaina vielä pari kurssia taidon ja käsityön viikkoon liittyen. Sekä Taitokeskus Mäntässä että Verkarannassa pääsee tekemään kesäkassin verkkopunonnalla. Taitokeskus Kangasalla puolestaan solmeillaan makramee-tekniikalla erilaisia avaimenperiä.