Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

S-pankki ostaa osan vakuutuskonserni Fennian palveluista – 2,1 miljardin varallisuus vaihtaa hallinnoijaa

Yrityskaupassa vakuutuskonserniin kuuluvat Fennia Varainhoito Oy ja Fennia Kiinteistöt Oy siirtyvät osaksi S-pankin varallisuudenhoitoliiketoimintaa. Samalla 2,1 miljardin euron asiakasvarallisuus siirtyy S-pankin hallinnoitavaksi. Entuudestaan S-pankilla on hallinnoitavanaan asiakasvarallisuutta 9,1 miljardin euron edestä, Fennian ja S-pankin yhteisessä tiedotteessa kerrotaan. Tiedotteen mukaan S-pankki nousee kaupalla yhdeksi Suomen merkittävimmistä kiinteistövarainhoitajista. Fennian varainhoito- ja kiinteistösijoitustoiminnoissa työskentelee noin 40 henkilöä. Heistä suurin osa siirtyy tiedotteen mukaan S-pankin palvelukseen, loput jäävät töihin Fennia-konserniin. Alun perin S-pankki lähti varainhoitoon vuonna 2013 ostamalla FIM-varainhoidon, jonka nimellä se tarjoaa edelleen palveluita institutionaalisille sijoittajille ja yksityispankkiasiakkaille. S-ryhmä omistaa S-pankista 75 prosenttia. 23,5 prosenttia osakkeista on vakuutuskonserni LähiTapiolan omistuksessa, loput 1,5 prosenttia on työeläkevakuutusyhtiö Elon hallussa. Uuden yrityskaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen ja Finanssivalvonnan hyväksyntää. Tavoitteena on, että kauppa voisi toteutua viimeistään alkusyksystä, kertoo S-pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula . –Olemme todella tyytyväisiä. Nyt molemmat osapuolet voivat keskittyä ydinliiketoimintaansa. Fennialla se on vahinko- ja henkivakuutus, S-pankilla se on pankkiliiketoiminta ja varallisuudenhoito. Me keskitymme niihin ja kasvamme niissä. Tässä oli todella hyvä strateginen yhteensopivuus kaiken kaikkiaan, Ylihurula sanoo. Ylihurula kertoo, että kaupasta on neuvoteltu noin kaksi kuukautta. Kauppahintaa osapuolet eivät aio kertoa julkisuuteen. Asiakkailta muutokset eivät S-pankin ja Fennian mukaan edellytä toimenpiteitä. S-ryhmä omistaa S-pankista 75 prosenttia. 23,5 prosenttia osakkeista on vakuutuskonserni LähiTapiolan omistuksessa, loput 1,5 prosenttia on työeläkevakuutusyhtiö Elon hallussa. Alun perin S-pankki lähti varainhoitoon vuonna 2013 ostamalla FIM-varainhoidon, jonka nimellä se tarjoaa edelleen palveluita institutionaalisille sijoittajille ja yksityispankkiasiakkaille.