Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pispalan legendaarisessa tornissa syntyi hauleja salaisella valmistustavalla – työntekijän piti vannoa vala ja allekirjoittaa sopimus

Pispalan haulitehtaan toimintapa oli tarkkaan varjeltu salaisuus. Jokainen tehtaalle palkattu uusi työntekijä joutui vannomaan valan ja allekirjoittamaan sopimuksen, ettei paljasta valmistuksen saloja kenellekään ulkopuoliselle. Haulitorni on nyt purettu ja kunnostettavana. Haulien valmistustapa Tampereen haulitehtaalla oli aikanaan suuri liikesalaisuus. Vuosisadan alussa Lahdessa oli aloittanut toimintansa kilpaileva haulitehdas, joka oli onnistunut houkuttelemaan leipiinsä kaksi Tampereen haulitehtaan pitkäaikaista työntekijää mukanaan kaikki vuosikymmenten aikana karttunut tieto ja taito. Yhtään enempää salaisuuksia ei haluttu vuotavan kilpakumppanille. Jokainen tehtaalle palkattu uusi työntekijä joutui vannomaan valan ja allekirjoittamaan sopimuksen, ettei paljasta valmistuksen saloja kenellekään ulkopuoliselle. Sopimuksen rikkojaa uhkasivat suuret korvaukset ja oikeudenkäynti. Jopa silloin kun palotarkastaja saapui paikalle, haulien valmistus keskeytettiin ja ryhdyttiin sen sijaan siivoamaan ja hakkaamaan halkoja. Kaikesta huolimatta tietoja kiehtovista valmistusvaiheista on säilynyt jälkipolville kirjoissa ja kansissa sekä aikalaisten muisteluissa. Näin haulit syntyivät: 1. Lyijy sulatettiin ja valettiin harkoiksi Haulien pääraaka-aine lyijy saapui haulitehtaalle junan kyydissä. Junarata oli valmistunut vuonna 1893 Pispalan rantaan, ja siitä oli rakennettu pistoraide haulitehtaan oven eteen. Junanvaunusta lyijy lastattiin kärryyn, jolla se oli helppo kuljettaa sisään tehtaaseen. Tehdashallissa, missä ”myrkynkeittäjä” työskenteli, oli lyijyn sulatusta varten suuri pata. Siihen mahtui kerralla satoja kiloja lyijyä. Lämmitykseen käytettiin koksia sekä puuta, jota varastoitiin pinoissa tehtaan pihalla. Sulatuksen aikana lyijyyn sekoitettiin lisäaineita. Arsenikki tuli tehtaalle isoina kimpaleina, joista hakattiin palasia ja lisättiin seokseen. Aine poisti lyijyn venyvyyden ja lisäsi haulien pisaroitumista. Kun pata oli lähes täynnä, lisättiin mukaan vielä kaksi prosenttia antimonia. Lyijyn ja antimonin reaktio teki hauleista kivikovia. Valmis liemi valettiin muotteihin harkoiksi, joiden annettiin jäähtyä. 2. Harkot nostettiin torniin ja sulatettiin Seuraavaksi harkot kuljetettiin hissillä haulitornin huipulle ylävalimoon. Siellä työskenteli haulimestari. Tornissa sijaitsi pienempi, noin sata lyijykiloa vetävä pata, jossa harkot sulatettiin. Padan lämmityksessä tarvittavat puut ja koksi kulkivat ylös torniin samalla hissillä kuin harkot. Haulimestarin oli sen sijaan kiivettävä yli 50 metriä korkean tornin huipulle kapeita askelmia pitkin. Yleensä hän saapui paikalle jo aamuyöllä kello neljän tai viiden aikaan, jotta muut haulitehtaan työntekijät pääsivät aloittamaan työpäivänsä kello seitsemän. Työtä riitti. Jokaisena päivänä lyijyä sulatettiin ja valettiin 1 000–1 500 kiloa. 3. Lyijy valutettiin sihdin läpi Tornista johti alas maan pinnalle pitkä putki, johon sula lyijy valutettiin. Kun lyijy sopivan lämpöistä, nosteli valumestari sitä tukevalla tinakauhalla sopivina annoksina putken päässä olevan sihdin läpi. Sihdissä oli reikiä, joiden koko määräsi syntyvien haulien koon. Pienimmät haulit olivat 1,5 millimetrin ja suurimmat 5 millimetrin läpimittaisia. Ennen valutusta päällystettiin sihti vielä arsenikilla, jotta lyijyseos luistaisi paremmin. Pudotuksen aikana haulit saivat pyöreän muotonsa. Putkessa ylöspäin nouseva ilmavirtaus pyöritti hauleja, jolloin ne jäähtyivät. Kovalla tuulella torni huojui niin, että alas putoavat pisarat osuivat putken seiniin ja vaurioituivat. Siksi myrskysäällä ei voinut valaa. Yli 5 millimetriä läpimitaltaan olevia hauleja ei voitu valmistaa tornista pudottamalla. Niitä varten tehtaassa oli kannellista paistinpannua muistuttavat muotit, joilla suurimmat, eli niin kutsutut susihaulit, puristettiin valmiiksi. 4. Haulit kuivattiin ja seulottiin Alhaalla haulit loiskahtivat vesiastiaan, josta ne kauhottiin ylös ja vietiin kuivattavaksi. Kuivauspaikka oli tiskipöytää muistuttava, noin neliömetrin kokoinen hella, jonka alaosassa paloi tuli. Kuivumisen nopeuttamiseksi hauleja siirreltiin edestakaisin isoa paistinlastaa muistuttavalla puulusalla. Kuivat haulit seulottiin ja lajiteltiin kokoluokkiin. Lajittelua varten tehtaassa oli kone, jossa oli sihtejä päällekkäin. Sihdeissä oli raot kullekin haulikoolle. Lajitellut haulit kulkivat kaltevalle pöydälle, jota pitkin ne vierivät alamäkeen. Pöydässä oli rako, jonka yli pyöreät haulit hyppäsivät. Epämuodostuneet sen sijaan putosivat rakoon, jonka jälkeen ne kerättiin talteen ja sulatettiin uudestaan. 5. Lopuksi kiiltävä pinta ja pussiin Seulan läpäisseet haulit kiillotettiin vielä jauhemaisella grafiitilla. Näin ne pysyivät paremmin oikeassa lentosuunnassa. Valmiit haulit pakattiin nyrkin kokoisiin kahden kilon pusseihin, jonka jälleen pussien suut ommeltiin kiinni. Valmiit tuotteet lähtivät tehtaalta junan kyydissä patruunantekijöille ja aikoinaan myös irtomyyntiin. Juttua varten on haastateltu Mårten Sjöblomia Pispalan Moreeni ry:stä ja Marjatta Kaonpäätä, jonka isä Kalle Heinänen toimi lähes 40 vuotta haulimestarina. Lähteenä on käytetty myös muun muassa Sakari Patjaksen artikkelia Haulitehtaalla Jaakko Heinäsen mukana, joka ilmestyi Tammerkoski -lehdessä 6/2011.