Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Koronakriisi herätti ihmisten avuliaisuuden: ikäihmiselle tarjotaan kauppa-apua ja naapurille lastenhoitoa – vastaa kyselyyn ja kerro ideasi auttamiseen

Poikkeuksellinen koronatilanne on herättänyt ihmiset ajattelemaan toisten hätää. Kuin sairastuneiden määrä on kasvanut ja rajoitukset lisääntyneet, ihmiset ovat alkaneet kantaa huolta niistä, joiden elämää koronavirus hankaloittaa kaikista eniten. Halu auttaa on poikinut sosiaaliseen mediaan ja taloyhtiöiden ilmoitustauluille viestejä, jossa tarjoudutaan tekemään esimerkiksi kauppaostokset iäkkään naapurin puolesta tai hoitamaan lapsia, jotta vanhempi voi käydä töissä. Viikonlopun aikana ilmiöksi ovat nousseet esimerkiksi Facebookiin perustetut Korona kauppa-apu -ryhmät. Tampereen Kalevassa sijaitsevassa kerrostalossa naapurien kesken on perustettu Whatsapp-ryhmä, ja avuntarjouksista kertovia viestejä on pudoteltu postiluukusta. Tampereen Raholassa asuva Jarno Lattu julkaisi lauantai-iltana Puskarario Tampere -Facebook-ryhmässä päivityksen, johon hän pyysi ihmisiä kertomaan avuntarpeestaan tai halustaan auttaa. Sunnuntai-iltaan mennessä päivitykseen oli kertynyt viitisenkymmentä kommenttia. Latun mukaan hänen julkaisemansa viesti toi ilmeisesti jo ainakin yhden avunsaannin. – Facebookiin kirjoittamiseen meni kolme minuuttia. Jos kolme ihmistä saa apua, olen jo päässyt aika hyville tuntipaikoille, Lattu sanoo. Lattu sanoo aina olleensa luonteeltaan sellainen, että auttaa. Se on tarkoittanut sitä, että hän on saanut apua itsekin. Hän on esimerkiksi lähtenyt viemään 10 minuutin varoitusajalla naapurinrouvaa ensiapuun toisen naapurin autolla, ja erinäisiä pesukoneitakin on tullut kannettu. Vastavuoroisesti perheen Pommi-kissalle on aina tarvittaessa löytynyt hoitopaikka kaveripiiristä. Kuinka sinä voisit auttaa? Seurakunnilta apua Myös Tampereen seurakunnilla pohditaan parhaillaan, millaista apua seurakunnat voisivat tarjota koronaviruksen aiheuttamaan kriisiin. Seurakunnat kokoustavat asiasta alkuviikolla. Viestintäjohtaja Sami Kallioinen kertoo, että seurakunnan työntekijöiltä vapautui paljon työaikaa, kun esimerkiksi yhteisöruokailut ja vapaaehtoistoimintaa jouduttiin keskeyttämään koronarajoitusten vuoksi. Ensimmäiset askeleet kohti uusia tukimuotoja otettiin Tampereella Messukylän seurakunnassa jo viikonloppuna. – Facebookissa Kaukajärven puskaradio -ryhmässä nousi asukkaalta idea, miten autetaan paikallisia vanhuksia, jotka eivät nyt uskalla lähteä kauppaan. Paikallinen diakoni Messukylän seurakunnasta lähti saman tien koordinoimaan asiaa seurakunnan työntekijöiden kanssa, ja puitteet vapaaehtoistyölle ovat parhaillaan kehitteillä, Tampereen seurakuntien kehittämistyön asiantuntija ja tiedottaja Eva Wäljas kertoo. Koronarajoituksista huolimatta ruoka-apua annetaan edelleen ruokakassien muodossa, ja keskusteluapua tarjoaa kirkon palveleva puhelin. Kirkon tarjoama iltapäivätoiminta jatkuu siihen asti, kun koulut ovat auki. Fyysiset kohtaamiset ovat edelleen mahdollisia Avoin kirkko -toiminnassa Aleksanterin kirkossa ja Keskustorin Vanhassa kirkossa. Seurakunnat kokeilevat myös uusia tapoja tavoittaa ihmisiä. – Nyt kun emme voi fyysisesti kohdata ihmisiä samalla tavalla kuin ennen, olemme hakeneet läsnäoloa virtuaalisesti uusissa kanavissa. Viikonlopun aikana striimasimme monta messua ja lähetimme Facebook-liveä. Wäljaksen mukaan ikäihmiset eivät ole ainoa kohderyhmä, joka kaipaa nyt apua. – Esimerkiksi yksinyrittäjät ovat nyt todella kovilla. Heidän tilannettaan kirkon on vaikea ratkaista yksin, mutta otamme tällä viikolla yhteyttä yrittäjäjärjestöihin ja pohdimme, mitä voisimme tehdä heidän eteensä. Ennen kaikkea seurakunnat haluavat etsiä ratkaisuja yhdessä tamperelaisten kanssa. – Toivoisin, että myös kaupunkilaiset aktiivisesti tarjoaisivat meille seurakuntiin ideoitaan, kuinka voisimme mennä tätä kriisiä yhdessä lävitse. Jos jotain hyvää tässä kriisissä on, niin se, että se on tuonut ihmisten inhimillisyyttä ja hyvää tahtoa esiin. Verottajan näkemyksen mukaan naapuriavussa on kyse korvauksetta toisen henkilön esimerkiksi sukulaisen, ystävän tai naapurin hyväksi tehtävästä satunnaisesta työstä. Verotuskäytännössä vähäisten naapuriaputyyppisten työsuoritusten vaihtaminen keskenään on verovapaata. Myös erityistä ammattitaitoa omaava henkilö voi tehdä naapuriapuna tällaisia työsuorituksia lähipiirissään, kun hän tekee työn ilman korvausta.