Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Iiris Suomela: Ratikka on hankkeena mainio, koska siitä on hyötyä sekä ympäristölle että ihmisille

Korona on ajanut yhteiskunnan syvään kriisiin, josta ei nousta ilman kestävää elvytystä. Nyt kannattaa varmistaa, että kestämme myös tulevat kriisit entistä paremmin. Tämä vaatii vihreää uudelleenrakennusta, joka tähtää päästöjen ja köyhyyden vähentämiseen samalla, kun talous nostetaan takaisin jaloilleen. Ilmastonmuutosta ja eriarvoisuutta kiihdyttävä fossiilitalous on hyvin hutera ja riskialtis pohja hyvinvointivaltiolle. Siksi fossiilitaloudesta on syytä pyrkiä eroon. Esimerkiksi ilmastonmuutosta torjuville sijoituskohteille on paljon enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Tähän kannattaa tarttua, kun rakennetaan Suomen tietä ylös kriisistä. Suomen on pyrittävä uudistumaan samalla, kun korjaamme koronan jälkiä. Kaupungeilla on tässä keskeinen rooli koko maan kehityksen ja kilpailukyvyn vauhdittajina. Toisaalta 70 prosenttia maailman päästöistä syntyy kaupungeissa, jolloin kaupungeilla on myös iso vastuu päästövähennyksistä. Onneksi monista ilmastovalinnoista voidaan tehdä sujuva ja elämänlaatua parantava osa kaupunkilaisten arkea. Ratikka nopeuttaa kulkemista ja helpottaa etenkin esteetöntä kulkuneuvoa tarvitsevien elämää. Työmatkapyöräily lisää terveyden kannalta tärkeää arkiliikuntaa ikään kuin huomaamatta. Energiatehokas rakentaminen taas näkyy suorina säästöinä ihmisten elinkustannuksissa. Juuri näitä käytännön ilmastotekoja tarvitaan, jotta Tampere on tavoitteensa mukaisesti hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Etenkin liikenteen saralla on vielä paljon tehtävää. Hallituksen yhteensä miljardin euron panostus kestävään liikenteeseen sisältää merkittävää tukea myös Tampereen seudun hankkeille, kuten ratikan laajentamiseen, lähijunaliikenteen edistämiseen sekä Tampere-Helsinki- junaradan peruskorjaukseen. Tästä on iloa etenkin lähiöissä sekä ympäryskunnissa asuville, joiden matka-ajat keskustaan päin voivat jopa puolittua bussiin tai omaan autoon verrattuna. Lisää raiteita esitetään muun muassa Tesomalle, Pirkkalaan, Lempäälään, Nokialle sekä Orivedelle. Esimerkiksi 40 minuutin bussimatka Nokialta Tampereen keskustaan voi vaihtua 15-20 minuutin junamatkaksi. Ihmisten arjen sujuvoittamisen ja päästövähennysten lisäksi kestävät liikennehankkeet helpottavat monia asumisen haasteita. Asumisen hinta nousee Tampereella kohisten etenkin keskustassa, vaikka asuntoja rakennetaan ennätystahtiin. Nopeat raideyhteydet ja sujuvat pyöräreitit laajentavat sitä aluetta, jolta pääsee rivakasti ja helposti keskustaan. Lyhyempien työmatkojen myötä myös yhä useampi työpaikka on laajemman ihmisjoukon saavutettavissa. Tämä helpottaa esimerkiksi sellaisten ihmisten työntekoa, jotka tasapainottelevat lapsista tai ikääntyneistä sukulaisista huolehtimisen ja työelämän kiireiden keskellä päivittäin. Arki on paljon helpompaa, jos tunnin sijaan työmatka kestää alle 20 minuuttia. Kirjoittaja on kansanedustaja.