Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Anteeksipyyntö on tärkeä osa riitelyä, mutta parisuhteessa se ei aina kannata – Psykoterapeutti kertoo, miten ja milloin ei pidä pyytää anteeksi

No anteeksi nyt. Oon mä oikeesti pahoillani. Siinäpä taikasanat, jotka saattavat ratkaista parisuhteessa riidan kuin riidan. Kunhan vain oppii pahoittelemaan käytöstään tarpeen mukaan, kumppani on jälleen hyvillään ja sotakirveet voi haudata. Likaiset asiat eivät enää kolise yhteen tiskialtaassa, eikä ulko-ovi paukahda kiinni. Tai ehkä puoliso lakkaa vastaamasta kysymyksiin vain lyhyillä ja tylyillä ynähdyksillä. Vai onko asia sittenkään niin yksinkertainen? Ei todellakaan, psykologi ja psykoterapeutti Pirjo Kiiskilä painottaa. Kiiskilä on erikoistunut pari- ja perheterapiaan. On selvää, että kyky pyytää anteeksi on terveen parisuhteen kulmakivi. Silti anteeksiantoakin voi anella aivan väärällä tavalla. Pahimmillaan teko tulehduttaa välejä entisestään. Toisinaan ei edes kannata pyytää anteeksi, vaikka helpottavaan sanaan tekisi mieli turvautua. Milloin anteeksi sitten kannattaa pyytää? Tähän Kiiskilällä on ensi alkuun yksinkertaiselta kuulostava vastaus. – Silloin, kun oikeasti ja aidosti tarkoittaa olevansa pahoillaan. Suomeksi sanoen on tosissaan, psykologi linjaa. Jotta sanomisiaan voisi tarkoittaa, on pysähdyttävä miettimään, miksi ja miten on aiheuttanut kumppanilleen mielipahaa tai loukannut tätä. Tämä vaatii anteeksipyytäjältä paljon. Hänen täytyy tavallaan asettua toisen osapuolen nahkoihin ja katsottava samalla syvälle peiliin. – Sen lisäksi, että ymmärtää, miltä toisesta tuntuu, on kaduttava tekojaan ja sanomisiaan, Kiiskilä lisää. Pelkillä sanoilla ei riitatilannetta kuitata. Nonverbaalisen viestinnän, kuten elekielen, merkitystä ei pidä koskaan väheksyä. Näin ollen esimerkiksi ilmeillä ja äänensävyllä on väliä, sanoipa kumppanilleen mitä tahansa. – Suu voi puhua mitä sattuu, mutta jos eleet kertovat toista tarinaa, vastaanottaja tarttuu niihin. Silloin viesti ei mene perille, psykologi kuvailee. Eleillä voi yhtä lailla kuitenkin vahvistaa anteeksipyyntöä. – Monet meistä elehtivät käsillään ja osoittavat sillä tavoin, että pyytävät sydämestä saakka anteeksi toiselta, Kiiskilä sanoo. Huonojakin on Huonosta anteeksipyynnöstä Kiiskilällä on parikin esimerkkiä. Toinen on ehdottomasti puolihuolimaton, välinpitämätön sori johonkin sopivaan väliin. – Haistamme ja skannaamme hyvin, milloin kumppani on aitona. Tässä tapauksessa anteeksipyytäjä tuskin edes ymmärtää syvällisesti, miksi on pahoillaan. Toisaalta sellainenkin anteeksipyyntö, jota seuraa runsas selittely tai asian vähättely, voi olla myrkyllinen ja provosoiva. Moni meistä saattaa esimerkiksi käyttää anteeksi, jos tai anteeksi, mutta -rakenteita: Anteeksi, jos loukkasin . Anteeksi, mutta tein sen siksi, koska... Nämä lauseet kertovat jo itsessään, ettei anteeksipyytäjä oikein hyväksy, että toinen on suuttunut niin pienestä. – Ja jos rupeaa kovasti selittelemään tekemisiään, anteeksipyyntö menettää tehonsa, Kiiskilä muistuttaa. – Pahimmassa tapauksessa anteeksipyynnöllään väheksyy kumppania. Että minä en kyllä olisi tuosta loukkaantunut, mutta jos sinä siitä kerran loukkaannuit, niin anteeksi kovasti. Aina ei tarvitse Jatkuva anteeksipyytelyn kierre ei sekään ole hyväksi suhteelle, psykologi muistuttaa. Tällöin koko sana voi kadottaa tarkoituksensa. Sen sijaan, että tyytyisi kuittaamaan vaikeat tilanteet anteeksipyynnöllä, Kiiskilä kannustaa kokeilemaan kysymystä. – Että kysyisi toiselta, miten tätä loukkasi ja mitä toinen nyt ajattelee. Sillä voisi päästä lähemmäksi todellista ymmärrystä. On joka tapauksessa tosiasia, että parisuhteen osapuolet ovat erilaisia. Samanlaisuus on lähinnä illuusio, eikä väärinymmärryksiltä voi suhteessa säästyä. Jos konfliktin taustalla on nimenomaan väärinymmärrys tai sekaannus, anteeksipyyntö ei välttämättä olekaan paikallaan. Tällöin pitäisi muuten selvittää, mistä tilanteessa on kysymys. Anteeksi ei kannata pyytää myöskään omaa persoonaansa tai sitä, miltä itsestä milläkin hetkellä tuntuu. – Mikään suhde ei ole sen arvoinen, että muuttaisi itseään. Totta kai kehitymme ja kasvamme ihmisenä parisuhteessa, mutta tällöin puhutaan usein käytöksen, ei luonteen muuttamisesta. Sitäkään ei ole tarpeen pahoitella, että on eri mieltä jostakin. – Se on meidän perusoikeutemme, olimmepa parisuhteessa tai emme, psykologi sanoo. Empaattinen on oltava myös satuttajaa eli anteeksipyytäjää kohtaan, Kiiskilä toteaa. Hänen roolinsa ei usein ole sen kivuttomampi kuin satutetun. – Toisen loukkaaminen voi tuntua ihan yhtä pahalta kuin loukatuksi tuleminen. Siihen voi liittyä häpeää ja noloutta, kun ei ole tajunnut tekevänsä väärin. Anteeksipyytäjä on usein omien negatiivisten tunteidensa pyörteissä. Miksi olin niin tyhmä ja ilkeä? Miten saatoin satuttaa tällä tavoin? Tärkeää olisi kuitenkin molemmille osapuolille se, että pysähdyttäisiin ja kuunneltaisiin toisen tuntemuksia. – Että laitettaisiin niin sanotusti empatiavaihde päälle, Kiiskilä kuvailee. Kun anteeksi on lopulta annettu ja ikävä tilanne sinetöity, siihen ei pidä enää palata. – Toinen on osannut pyytää anteeksi ja toinen antaa, joten asia on pystyttävä jättämään sikseen. Vanhoja ei sovi kerätä muistin päälle.