Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Liki 40 asteen kuume, mutta paikka sairaalasta löytyi vasta viiden päivän kuluttua – Italia seuraa Kiinan mallia ja rakentaa messukeskuksiin tehohoitopaikkoja

Koronatapausten huipun lasketaan Italiassa olevan ensi sunnuntaina, edellyttäen, että ihmiset pysyvät kotonaan. Toivo saattaa olla kuitenkin turha. Toinen arvovaltainen arvio on, että Italian sairastumistapaukset kääntyvät laskuun huhtikuun puolivälissä. Italiassa olevat kiinalaisasiantuntijat puistelevat päätään, kaduilla on yhä liikaa ihmisiä. Ensin oli ollut vähän kuivaa yskää, sitten alkoi kova kuume. Kuume nousi nopeasti 39,5 asteeseen ja pysyi siellä. Naapurimme veli on ensihoitaja, tehnyt pitkää päivää Parman seudulla ambulanssissa ja lopulta saanut tartunnan. Ammattilaisena hän tunnisti koronan alkuoireista ja testit vahvistivat asian. Mies on 55-vuotias ja muuten terve, siispä hänet määrättiin sairastamaan kotonaan. Sairaalassa ei ollut sijaa. Tyttäret toivat ruokaa hänelle oven taakse. Olo oli kauhea, kuten voi kuvitella noin korkean kuumeen kera. Sitä kesti viisi päivää. Viimein maanantai-iltana hänelle järjestyi tilaa sairaalasta Parmasta. Hän odotti samassa tilassa 50:n ihmisen kanssa keuhkokuviensa tuloksia ja sai välillä happea. Keuhkokuvissa näkyi muutoksia ja hänen tiensä jatkui toiseen sairaalayksikköön. Koronatestit lähtivät laboratorioon. Sitä on vaikea käsittää meidän maailmassamme, jossa olemme oppineet saamaan hoitoa kutakuinkin heti. Sairaala on täynnä ja vuoroaan joutuu odottamaan. Tilanne on sama Lombardian, Parman ja muiden pohjoisen provinssien alueella, mihin Italian koronatartunnat yhä keskittyvät. Mallia Wuhanista Kohta kuitenkin helpottaa. Kahden viikon sisällä aukeaa Milanossa Kiinan Wuhanin oppien mukaan tehty uusi sairaala. Milanolaiset eivät toki rakentaneet kokonaista sairaalaa parissa viikossa tyhjyyteen, vaan arviolta 300 potilaan tehoyksikön tyhjään messukeskukseen. Paikka on terapia intensiva, mikä tarkoittaa, että näihin tiloihin voidaan tuoda potilaat tehohoitoon. Tehoyksikkö on rakennettu Ex Fieran messukeskukseen. Muotoilu- ja huonekalumessujen sijaan siellä on nyt kahdessa kerroksessa 20 000 neliötä sermeillä eristettyjä yksiköitä, joissa sängyt ovat kaukana toisistaan. Muuta tehoyksikössä ei vielä olekaan. Hengityskoneita kasataan yhä kovaa vauhtia Sieran tehtaalla. Se on Italian ainoa hengityskoneita valmistava yritys, ja muualta maailmasta koneita on nyt vaikea saada. Sieran varastot on myyty tyhjiksi ajat sitten. Hoitopaikkojen lopullinen määrä riippuukin siitä, miten koneita saadaan valmiiksi. Kuten tiedetään, korona voi pahimmillaan lamauttaa keuhkot, ja vakavasti sairastunut tarvitsee usean päivän ajan tehohoitoa. Sen vuoksi hengityskoneista syntyy pula. Puhutaan isoista luvuista. Ennestään Lombardiassa on yli tuhat tehohoitoyksikköä. Asukkaita on yli kymmenen miljoonaa. Lisäyksiköitä hankitaan myös muualla Pohjois-Italiassa. Apuun on hälytetty Guido Bertolason , Berlusconin ajan superministeri, joka on kuuluisa katastrofien järjestelykyvyistään. Hän oli johdossa muun muassa Italian maanjäristyskatastrofin aikaan. Lombardia alkaa myös kahden päivän sisällä valmistaa hengityssuojaimia. Malleja testataan paraikaa. Italian poikkeuslain mukaan terveyskeskuksiin on saatu töihin 10 000 lääkäriopiskelijaa, jolloin valmiit lääkärit ovat vapautuneet eturiviin. Sairaalat eivät ole ainoita, joissa on ruuhkaa. Milanon kyljessä sijaitsevassa Bergamossa on hautajaisia liukuhihnalla. Onhan se tartunta-alueen ydintä ja provinssissa on 1,2 miljoonaa ihmistä. Italiassa tavallisenakin aikana polttohautausta joutuu jonottamaan, saati sitten nyt, kun koronaan kuolee yli 200 ihmistä päivässä ja pitkälti tällä alueella. Bergamon tilannetta ei siis pidä ylidramatisoida. Huippu näkyvissä Italialaisilla on nyt kädet kyynärpäitä myöten ristissä. Maanantain tartuntaluvut olivat aavistuksen pienemmät. Viimeisin laskelma on, että koronaepidemian huippu, eli täällä jo kuuluisa termi il picco, saavutetaan ensi sunnuntaina, eli 22. maaliskuuta. Jotta tauti saadaan kokonaan kuriin, tarvitaan rokote. Taudin huippupäivä on laskettu viruksen itämisajasta, joka on kahdesta päivästä 15 päivään altistuksesta. Keskiarvo on viidestä kuuteen päivään. Näin uutisoi mm Corriere della Sera . Tämä edellyttää, että ihmiset pysyvät kotona. Kuri pitää, mutta pitääkö se tarpeeksi. Italiaan on kutsuttu Kiinasta apuun asiantuntijoita, jotka useiden Italian medioiden mukaan sanovat, että esimerkiksi Milanon kaduilla on yhä liikaa ihmisiä. Infektiolääkäri Massimo Galli Milanon yliopistosta sanoikin Sky TG24:n uutisissa, että todennäköisempi huippu on huhtikuun puolivälissä. Siitä kaikki ovat yhtä mieltä, että vielä tuhannet ihmiset tulevat saamaan tartunnan. Nyt vahvistettuja tapauksia on liki 30 000. Yli 23 000 on yhä sairaana, liki 2 200 kuollut ja lähes 2 800 parantunut. Kymmenen prosenttia sairastuneista on tarvinnut tehohoitoa. Lääkkeitä ja tupakkaa Italian poikkeustila on tällä hetkellä voimassa 3. huhtikuuta saakka. Jos professori Galli on oikeassa, rajoituksia jatketaan. Poikkeusoloissa on yksi huvittavakin yksityiskohta. Ruokaa, lääkkeitä ja polttoainetta saa myydä – sekä savukkeita. Tupakkakaupat ovat auki. Italialaiset ovat yksi Euroopan eniten tupakoiva kansa, mikä voi olla yksi osasyy, että korona on iskenyt niin lujaa heidän keuhkoihinsa. Italian hallitus on varannut välittömiin koronatoimiin 25 miljardia euroa ja pidemmällä aikavälillä 350 miljardia euroa. Vertailun vuoksi Saksa on varannut samaan 500 miljardia euroa. Yrittäjien ei tarvitse maksaa veroja eikä pakollisia työnantajamaksuja, jotka ovat Italiassa kovat. Esimerkiksi työnantajan on koko ajan kerättävä työntekijöilleen rahastoa, joka maksetaan työsuhteen päättyessä. Elinkeinoministeri Roberto Guoltieri lupasi, että kukaan ei menetä työtään. Tuloa vailla oleville työntekijöille on luvattu tukea, ja lainojen ja sähkölaskun maksuihin saa lykkäystä toukokuun loppuun saakka. Ihmiset ovat kuitenkin toiveikkaita ja rauhallisia. Kuten oviin ja portteihin on nyt kaikkialla kirjoitettu: andrá tutto bene. Kaikki järjestyy. Kirjoittaja on Aamulehden entinen uutispäällikkö, joka asuu nyt Toscanassa.