Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Suomi romahti Lillehammerin viesteissä vapaan tyylin osuuksilla – maajoukkueen johtaja ei odota pikaratkaisuja: ”Tarvitaan uusi sukupolvi, joka kokee vapaan omakseen”

Lillehammerin viikonloppu todisti ainakin sen, että suomalaishiihtäjät antavat edelleen aivan liikaa tasoitusta vapaalla hiihtotavalla. – En ole lainkaan tyytyväinen vapaan vauhtiin. Siihen pitää saada parannusta, maajoukkueen johtaja Matti Haavisto sanoo suoraan. Sunnuntain viesteissä Suomi pysyi kärkikamppailussa kahden ensimmäisen osuuden verran, jotka hiihdettiin perinteisellä. Sitten tuli noutaja. Naisissa Anne Kyllönen putosi kauas, miehissä saman koki Lari Lehtonen . Naisten viestissä Suomi oli lopulta neljäs, miehissä seitsemäs. – Krista Pärmäkoskellakaan ei ollut sunnuntaina paras päivä, mutta mitään ei ollut tehtävissäkään. Miesten ankkuri Markus Vuorela hiihti ensimmäisen kierroksen ylikovaa, eikä pystynyt vastaamaan, kun alettiin mennä tosissaan, Haavisto analysoi. Maajoukkueen johtaja antaa kiitosta viikonlopun vapaasta etenemisestä vain Pärmäkoskelle sekä Kerttu Niskaselle . – Kaikilla muilla meni huonosti. Uutta kulttuuria Vapaan tyylin vaisu suomalaisvauhti ei ole mikään uusi asia. – Monta vuotta sitä on yritetty parantaa. Asia on hyvin tiedossa ja ongelmaa on yritetty ratkoa, mutta kauden kahden ensimmäisen kisaviikonlopun perusteella apuja ei ole löytynyt, Haavisto pohtii. Haavisto tietää, että esimerkiksi kesäharjoittelussa vapaaseen tyylin on isketty panoksia suhteessa enemmän kuin perinteiseen. Silti tilanne jatkuu samana. – Tarvitaan uusi sukupolvi, joka kokee vapaan omakseen. Nyt liki kaikki mieltävät perinteisen tyylin itselleen vahvemmaksi. Miesten maajoukkueen päävalmentaja Teemu Pasanen on Haaviston kanssa samaa mieltä, ainakin osittain. – Meillä on jo kaksikymppisissä sellaisia hiihtäjiä, jotka ovat pienestä pitäen hiihtäneet vapaata. Suomessa on aina painotettu perinteistä, koska sillä on tullut menestystä. Tuota kulttuuria on muutettava, Pasanen linjaa. Pasanen tunnustaa, että töitä vapaan eteen on edelleen tehtävä lujasti, vaikka kisakauden aikana ei siihen ole hirveän paljon mahdollisuuksia. Samaan hengenvetoon Pasanen on alkukauden aikana löytänyt esimerkkejä, että ainakin pientä edistystä on tapahtunut. Sellaisia ovat Pasasen mukaan Iivo Niskasen ja Perttu Hyvärisen hiihdot Rukalla viikko sitten sekä sprinttipuolella Joni Mäen vauhti. Koska Mäki saa tilaisuutensa näyttää osaamistaan viestissä? – Kyllä häntä on tarkoitus jossain vaiheessa kokeilla. Hänessä on potentiaalia. Lillehammerissa Markus Vuorela pääsi ottamaan tuntumaa siihen, miten kansainvälinen vauhti eroaa vaikkapa Suomen cupin viestistä. Vapaapäivää ei harkittu Miehet hiihtivät Lillehammerissa lauantain yhdistelmäkilpailussa 30 kilometriä kovassa maastossa. Sen päälle hiihdettiin viesti sunnuntaina. Matti Haavisto, onko tuossa mitään järkeä? – Ei ole, ja harmittavasti viestistä jäi pois muutama kova nimi. Ymmärrän ne ratkaisut henkilökohtaisella tasolla, mutta lajin kannalta tämä on huono asia. Haavisto viittasi esimerkiksi Aleksandr Bolshunovin, Johannes Kläbon ja Martin Johnsrud Sundbyn poisjäänteihin. Samasta marmatti Niskanen Ylen haastattelussa. – Ei ole suotavaa tai toivottavaa, että parhaat puuttuvat. Toivoisi, että kaikki ovat mukana, Niskanen ärisi. Mainittu kolmikko lienee Niskasen päävastus maailmancupin kokonaiskisan kärkipaikoista tapeltaessa. Nyt he pääsivät etuajassa valmistautumaan ensi viikonlopun Davosin kisamatkoille. Niskasen kohdalla moista ei edes harkittu. – Edes Iivo itse ei kysynyt mahdollisuutta olla hiihtämättä. Hatun noston arvoinen suoritus häneltä, Haavisto kertoo. Ensi viikonloppuna Davosissa hiihdetään 10 ja 15 kilometriä sekä sprintit, kaikki vapaalla tyylillä. Suomesta Davosiin matkaa Haaviston mukaan 15 hiihtäjän ryhmä. Miesten päävalmentaja Teemu Pasasen mukaan varvasongelmiensa kanssa tuskaillut Ristomatti Hakola on palaamassa kilpaladuille Davosin viikonloppuna.