Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Suomen Kuvalehti: Valtion kehitysyhtiö Vake palkkasi avukseen lobbaustoimiston, jotta se säilyttäisi olemassaolonsa – Näin Vake vastaa kritiikkiin

Valtion kehitysyhtiö Vake maksoi reilun vuoden aikana yli 100  000 euroa lobbaustoimisto Rud Pedersenille, kertoo Suomen Kuvalehti. Lehden mukaan Vake palkkasi lobbaustoimiston avukseen eduskuntavaalien jälkeen keväällä 2019. Lähteet eri ministeriöistä kertovat lehdelle toimiston lobanneen poliittisia vaikuttajia Vaken säilyttämisen kannalle ja hyväksymään sen syksyllä 2019 valmistuneen strategian. Yhtiö maksoi Rud Pedersenille toukokuun 2019 ja elokuun 2020 välillä yli 100  000 euroa. Laskusta noin 50  000 euroa muodostui Vaken mukaan ”sidosryhmäviestinnän” palveluista. Projektia Rud Pedersenillä hoiti yhtiön Suomen-toimiston toimitusjohtaja ja osakas Esa Suominen . Demaritaustainen Suominen siirtyi toimistoon Antti Rinteen (sd.) valtiosihteerin paikalta vuonna 2015. Syksystä 2019 alkaen Vaken projektiin osallistui myös Riina Nevamäki , joka oli edeltävään kesäkuuhun saakka toiminut Juha Sipilän (kesk.) erityisavustajana. Nevamäestä tuli Rud Pedersenin osakas lokakuun alussa 2019. Vake on Sipilän luomus Vake perustettiin joulukuussa vuonna 2016, ja se oli silloisen pääministerin Sipilän luomus. Sen oli tarkoitus käyttää valtion omistuksia uusien sijoitusten tekemiseen. Vake ei ole kuitenkaan tehnyt yhtään sijoitusta tämän eikä edellisen hallituskauden aikana. Syksyllä 2019 selvityshenkilö Jouni Hakala katsoi, että Valtion kehitysyhtiö Vake pitää yhdistää toiseen valtion sijoitusyhtiöön Suomen Teollisuussijoitukseen. Hakala oli saanut valtioneuvoston kanslialta sekä työ- ja elinkeinoministeriöltä tehtävän laatia selvityksen valtion sijoitus- ja kehitysyhtiöiden rooleista. Tämän vuoden helmikuussa hallituksen ilmastokokouksessa päätettiin, että Vaken pohjalta perustetaan ilmastorahasto. Alun perin tarkempia linjauksia ilmastorahastosta piti tulla kevään kehysriiheen mennessä. Linjauksia ei kuitenkaan ole vieläkään, joten myöskään ilmastorahaston kautta ei ole tehty yhtään sijoituksia. Syksyn budjettiriihessä päätettiin, että Vake siirretään työ- ja elinkeinoministeriön omistajaohjaukseen. Samalla ilmoitettiin, että Vaken pohjalta perustettavalle ilmastorahastolle tehdään TEMin johdolla toimintaohje pikaisesti. Vastaus Vake vastaa SK:n uutiseen: Vake kilpailutti keväällä 2019 sidosryhmätyön palvelut, ei palkannut lobbaustoimistoa avukseen "Sidosryhmätyö on siirtynyt asteittain yhtiön itsensä ja sen johdon hoidettavaksi." Valtion kehitysyhtiö Vake vastaa Suomen Kuvalehden uutiseen lähettämässään sähköpostissa. Vake kirjoittaa, että yhtiö kilpailutti keväällä 2019 sillä jo aiemmin olleet jatkuvat, kuukausilaskutteiset viestintä- ja sidosryhmätyön palvelut ja siirtyi hinnaltaan edullisempaan sopimuskokonaisuuteen. Kilpailutuksen voitti Rud Pedersen. – Sopimus sisälsi erilaisia viestintä- ja sidosryhmätyön palveluita. Viestintäpalvelut sisälsivät muun muassa verkkosivujen ylläpitoa, Vake kirjoittaa. Vaken mukaan sidosryhmätyön palvelut sisälsivät lisäksi muun muassa kuukausittaisen yhteiskunnallisen tilannekatsauksen, yhtiön oman sidosryhmätyön tueksi tehtyä yhteystietojen keräämistä sekä hallitusohjelman ja hallitusohjelman toimintasuunnitelman sekä EU-kärkihankkeiden analyysiä yhtiön strategiatyön tueksi. –  Yhtiö ei ole "keväällä 2019 palkannut lobbaustoimistoa avukseen", Vake kirjoittaa. Yhtiö lisää, että sidosryhmätyö on siirtynyt asteittain yhtiön itsensä ja sen johdon hoidettavaksi. Sittemmin Vake on myös lopettanut sopimuksensa Rud Pedersenin kanssa. Sopimuksen irtisanominen on tullut voimaan elokuun lopusta alkaen. Juttua muokattu 4.10.2020 kello 17.15: Lisätty Vaken vastaus Suomen Kuvalehden uutiseen.