Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Sipilä perusteli työllisyyskeinojen esittelyä: "Ei ole palautetta Rinteelle, vaan testamentti, mitä nyt pitäisi tehdä "

Entinen pääministeri Juha Sipilä ( kesk.) puuttui keskustan puoluekokouksessa nykyhallituksen toimintaan. Sipilä esitteli omat työllisyyskeinonsa ja muistutti, että hallituksen ei pidä ottaa syömävelkaa. Sipilä kertoi puheensa jälkeen mediatapaamisessa, että hänen mielestään hallitusohjelman otsikot työllisasteen nostamiseksi tarvitsevat nyt sisällön. Hallitus tavoittelee 75 prosentin työllisyysastetta. – Tämä ei ole palautetta Antti Rinteelle (sd.), vaan tämä oli testamentti, mitä pitää tehdä tässä tilanteessa. Hallitusohjelma on hyvä, mutta nyt alkaa olla kiire, koska alussa pitää tehdä päätökset, että ne ehtivät neljässä vuodessa vaikuttaa. Nyt on toimenpiteiden aika. Sipilän työllisyyslistan mukaan nyt on pidettävä huolta kustannuskilpailukyvystä ja vahvistettava paikallista sopimista. Lisäksi pitäisi tehdä uusi sopimus yhteiskunnan ja vahvempaa perusturvaa tarvitsevien ihmisten välillä Saksan malliin. – Vastaanottaessaan paremman korotetun perusturvan työntekijä sitoutuu ottamaan työtä ja koulutusta vastaan myös oman aikaisemman ammattinsa ja asuinpiirinsä ulkopuolelta. Osatyökykyisten työllistymistä on helpotettava ja EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinta poistettava. Tuottavuutta on parannettava panostamalla tutkimukseen, tuotekehitykseen ja osaamiseen. Investointien esteitä on purettava. Pääministeripuolue sdp on vastustanut ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan poistamista. Paikallinen sopiminen on sdp:n mielestä mahdollista vain, jos työehtosopimusten yleissitovuudesta ei luovuta. Puolue on korostanut kolmikantaista yhteistyötä. Sipilän mukaan työllisyyskeinoista pitää nyt alkaa neuvotella. Hänen mukaansa tiukkoja otteita tarvitaan jatkossakin, sillä työllisyys ei nouse itsestään, eikä hallitusohjelma toteudu itsestään. Henkilövaalissa tunteet pelissä Sipilä ei halunnut arvioida kumpi kärkiehdokkaista, Antti Kaikkonen, vai Katri Kulmuni valitaan keskustan puheenjohtajaksi Kouvolassa. Keskustan puheenjohtajakisan viime metreillä tunteet kannattajien joukoissa kärjistyivät kovaksi sananvaihdoksi. Erityisesti perhevapaalla olevan kansanedustaja Annika Saarikon asettuminen Kaikkosen tueksi sai paljon arvostelua. Sipilän mukaan on normaalia, että henkilövaalien lopussa tunteet tulevat peliin. – Se osoittaa, että taustajoukot ja tukiryhmät ovat tosissaan ehdokkaiden takana. Tärkeintä on ollut aina se, että keskusta lähtenyt yhtenä joukkona tukemaan sitä, joka on valittu. Sipilä lupaa uudelle puheenjohtajalle sellaista tukea, jota uusi puheenjohtaja tarvitsee. Keskustan nokan nostamista varten Sipilä on rakentanut uudelle puheenjohtajalle alumiinisen nuijan ja uuden tunkin. Sipilän johdossa keskustan kannatus on pudonnut ennätysalas, alle 12 prosenttiin. Sipilä sai valtion talouden parempaan kuntoon, mutta hänen pääministerikautensa muistetaan kiky-sopimuksesta ja julkisen sektorin lomarahojen leikkauksesta ja Sipilän valitseman liikenneministerin Anne Bernerin junailemasta, epäonnistuneesta taksiuudistuksesta. Sotekin kaatui Sipilän hallituksen loppumetreillä. Esirukoilija joka ikisessä tilaisuudessa Sipilän puheen lopussa oli uskonnollinen osuus. Hän kiitti niitä ihmisiä, jotka ovat rukoilleet hänen työnsä puolesta. – Kiitos siis sinulle, joka jaksoit torin laidalla odottaa aktiivisempien jututtajien jälkeen kohtaamistamme. Tulit luokseni ja kerroit paikkakunnan pienestä ihmisten joukosta, joka rukoilee jatkuvasti työni puolesta. Toit kohtaamisiin lämmön ja rauhan. Sait kiireenkin keskellä tuntemaan, että on ihmisiä, jotka välittävät. Sinä ja te teette tärkeää työtä, jatka sitä. Sipilä kertoi, että medialle, että koko puoluejohdolla on toreilta yhteinen havainto, – Joka ikisessä tilaisuudessa on ollut yksi ihminen, jolta on tullut viesti, jonka kerroin. Halusin kiittää myös sitä ihmistä, joka ei ole aktiivisten keskustelijoiden joukossa, vaan torin laidalla.