Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Ratatyöntekijän tarkkuus pelasti vielä suuremmalta ympäristövahingolta: Veturi ehti valuttaa tuhat litraa dieselöljyä maaperään Tampereella

Ratatyöntekijän tarkkuus esti öljyvuodon laajenemisen Tampereen järjestelyratapihalla Rautaharkossa. Sunnuntaina töihin saapunut ratatyöntekijä haistoi Veturikadulla polttoaineen hajun. Ilmassa leijailleen hajun tunnistettuaan hän havaitsi yhden veturin vuotavan runsaasti öljyä. Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Heikki Havukainen kertoo, että ratatyöntekijä soitti tilanteessa oikeaoppisesti hätänumeroon. Pelastuslaitos saapui paikalle kello 13 jälkeen, jonka jälkeen vuoto saatiin loppumaan. Maahan ehti vuotaa noin 1 000 litraa dieselöljyä. – Veturiin jäi vielä reilu 2 000 litraa polttoainetta. Jos ratatyöntekijä ei olisi huomannut vuotoa, maahan olisi päässyt vielä enemmän öljyä. Mitä enemmän maahan pääsee öljyä, sitä isommat ovat vahingot, Havukainen toteaa. Maankaivuutöihin ryhdytään nopeasti Puoli kahden aikaan iltapäivällä paikalla oli kolme pelastuslaitoksen yksikköä, johtoyksikkö ja öljyntorjuntaan soveltuva erikoisyksikkö Nokialta. Kello 15 jälkeen välittömät torjuntatoimet oli jo tehty. Ensitöikseen pelastuslaitos tukki vuodon ja keräsi pois maan pinnassa olleen dieselin. Vielä sunnuntain aikana alueella ryhdytään Havukaisen mukaan maankaivuutöihin. Kaikki maa-aines, johon öljyä on vuotanut, kaivetaan ylös. Se, miten syvälle öljy ehtii vuotaa, vaikuttaa töiden kestoon. Torjuntatoimet voivat jatkua useita päiviä. – Öljyhän valuu koko ajan entistä syvemmälle maaperässä. Huomenna arvioidaan, kuinka laajasti maata on kaivettava, Havukainen sanoi sunnuntaina. Pelastusviranomainen vastaa torjuntatöistä. Rata-alueen rataurakoitsija Destia toteuttaa jatkotoimenpiteet, kuten kaivuutyöt, käytännössä. Torjuntatöiden ei arvioida vaikuttavan ratapihan ulkopuolella. Polttoainesuodatin hajusi Vuodon syy on jo selvillä. Seisonnassa olleen veturin polttoainesuodatin oli hajonnut viikonlopun aikana. Kyseinen veturi on niin sanottu päivystysveturi, jolla siirrellään esimerkiksi tavaravaunuja. Tuhannen litran öljyvuoto on Havukaisen mukaan jo suuri vuoto. – Yleensä puhutaan kymmenistä litroista, hän sanoo. Havukainen arvioi, että vastaavia, tuhannen litran päästöjä tapahtuu Pirkanmaalla korkeintaan muutamia vuodessa.