Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

500 000 kilometriä polkien – Tamperelainen Timo Lampila yllätti kaverit 100 000 kilometrin kahveilla

Salaisen juhlalenkkinsä kääntöpaikalla tamperelainen Timo Lampila teki hyvästä syystä noin kilometrin lisäkierroksen Lempäälän kirkolle ennen kuin johdatti kymmenkunta pyöräilykaveriaan kahvila Siiriin. Vasta siellä hän paljasti, että hän tarjoaa juhlapullakahvit, koska hänelle tuli kahvilan pihassa Garmin-pyörätietokoneeseen täyteen tasan 100 000 kilometriä. Nyt kilometrejä on jo pitkälti yli 2 000 enemmän. 100 000 kilometriä tuli täyteen yhdeksässä vuodessa, 20. elokuuta. – Olen pyöräillyt aktiivisesti vuodesta 1975 lähtien. Kaikkiaan koossa on noin 500 000 pyöräilykilometriä, Lampila laskee. Kuntoilua ja yhteisöä Pelkkä kilometrien nieleminen tuskin olisi näihin lukuihin vienyt. Lampila toteaa, että kaikkein tärkeintä on lajin sosiaalisuus ja se kaveriporukka, joka siihen muodostuu. Porukkalenkit ja yhteiset pyöräilymatkat ovat elämyksiä. – Toki oman kunnon ylläpito on tärkeä osa, ja liittyy tähän kieltämättä aika vakavaa välinefriikkiyttä. Mieleiset vanteet esimerkiksi voivat maksaa useamman tuhat euroa. Tällä hetkellä hänellä on kuitenkin ”vain” kolme polkupyörää. Kaksi huipputason laitetta maantielle ja sorapätkille sekä yksi vanha maastopyörä kaupunkiasiointiin. Lampila on tuttu hahmo Tampereen pyöräilykuvioissa. Hän on pyöräilyseura Kaupin Kanuunoiden perustajajäsen ja nykyinen kunniapuheenjohtaja. Lisäksi hän vaikuttaa aktiivisesti pyöräilyn edistämiseen Tampereella. – Tavoitteena on pyöräilijöiden positiivinen näkyvyys. Asiointi- ja arkipyöräilyn kehittäminen koskettaa suurinta porukkaa ja sen kehittäminen on tärkeää pyöräilyinfraa parantamalla. Sillä tavalla pyöräilystä saadaan yhä houkuttelevampaa ja turvallisempaa. Asenteisiin vaikuttaminen on paljon hitaampaa. Perusasioiksi hän nostaa pyöräväylien ja -pysäköinnin sekä väylien kunnossapidon kehittämisen. Lampila toteaa, että alle viiden kilometrin matkoilla polkupyörä on kaupungissa ihan ylivoimainen liikkumisväline. Tämä on todettu myös esimerkiksi Moron kokeessa muutama vuosi sitten. – Sähköpyörien suosio myös kasvaa koko ajan ja ne tulevat lisäämään asiointipyöräilyä merkittävästi. Esimerkiksi Hollannissa jo puolet ostetuista uusista pyöristä on sähköavusteisia, Lampila toteaa. Pyöräilijöiden, kävelijöiden ja autoilijoiden kannattaa opetella liikennesäännöt, etenkin väistämissäännöt. Jokainen voi liikkua niin, että muut voivat ennakoida käyttäytymisen. Tämä helpottaa huomaavaisuutta toisia kohtaan. Useimmat ovat vuorollaan eri roolissa kävelijänä, pyöräilijänä tai autoilijana. Eri liikkumismuodot pitää pyrkiä erottamaan omille väylilleen. Yksisuuntaiset pyörätiet ja -kaistat tuovat turvallisuutta.