Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Mummun kirjeet tsemppaavat ruuhkavuosissa kärvistelijää

Käyn läpi läheiseni jäämistöä. Kirjoja, käyntikortteja, hammastikkuja, Vuokon minihameita, polvisukkia, voideputeleita, Ilvestölkkejä, mietelauseita ja kapioliinoja. Mietin kuka tarvitsisi 1970-luvun lammasturkkia ja kenelle kuuluisi mamman pöytähopeat tai lapsenlapsen piirros joulukuusesta? Entä keskeneräiset käsikirjoitukset, valokuvat partaradikaaleista, kellastuneet lehtileikkeet, sienipiirakan resepti tai nippu heijastimia? Kuka mahtaisi innostua kauhtuneista sammareista, laamapaidoista tai puuhelmistä? Entä muotivyö, jojo, kantaaottavat rintanapit tai kekkoslasit? Läheiseni varttui maatilalla, jossa puhjenneet pyörän sisäkumit leikeltiin napakoiksi kuminauhoiksi, joilla sitten solmittiin pakastepussit tai poninhäntä navettahuivin alle. Papan virttyneistä kalsoreista tehtiin matonkuteita ja perintökorut jemmattiin rintamamiestalon vintin sahanpuruihin hämärämiehiltä turvaan. Tavaroiden käyttötarkoitus muuntui elämän kiertokulussa. Mitään ei heitetty pois, pahan päivän varalle säilöttiin niin pussinsulkijat, kahvipaketit, paalinnarut kuin eriparisukatkin. Ja kuitenkin. Mitään emme täältä mukaamme saa. Emme yhden yhtä runoa, emme äidin parsimia sukkia, emme rakkaita ihmisiämme, emme eläimiämme. Emme keinutuolia tai kuplavolkkarin renkaita. Ja kuitenkin ihmispolo säästää ja jemmaa, arkistoi ja säilöö. Nykyajan pienet kodit pursuilevat ylisukupolvista tavaraa, ellei sitten ole sattunut hurahtamaan konmarittamiseen. Toisaalta liian hotellimaisissa oloissa eläminen on arveluttavaa puuhaa, sillä tulevat polvet oppivat tuntemaan menneet polvet heidän tavaroidensa tarinoiden kautta. Ystäväni Maija keksi ongelmaan hauskan ratkaisun. Hän raivasi talonsa yläkertaan oman sukunsa vaiheita käsittelevän kotimuseon. Maijan vinttikammarissa soivat sota-ajan kaihoisat valssit, siellä voi torkkua tikkipeiton alla nimikoiduissa pitsilakanoissa ja lueskella isomummun ja vaarin kirjeenvaihtoa talvisodan ajoilta. Gramofonin äärellä saa paneutua keittokirjojen sianpääsylttyihin ja läskisooseihin, keittiössä pääsee tiskaamaan peltivadilla ja varpukimpulla. Maija kutsuu levähdyspaikkaansa womancaveksi. Siellä hän selailee menneen ajan päiväkirjoja, nimeää valokuvia, vetää kaappikelloa ja odottelee emalipannussa keitetyn pannukahvin pulpahtamista. Hän palaa aikaan, jolloin turhaa krääsää ei ollut. Se rentouttaa perheenäitiä ruuhkavuosina ja auttaa irtautumaan nykyajan hutkeesta. Isomummun silmin tarkasteltuna omastakin arjesta tulee jälleen osa tärkeää tarinaa. Kolumnin kirjoittaja on tamperelainen psykoterapeutti ja tietokirjailija. Ja kuitenkin ihmispolo säästää ja jemmaa, arkistoi ja säilöö.