Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen konservatorio aloitti maanantaina yt-neuvottelut: "Tässä voi olla kyse jopa 25 henkilön irtisanomisesta”

Tampereen konservatoriota ylläpitävä Tampereen Musiikkiopiston Säätiö aloitti maanantaina koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Perusteena neuvotteluille on pyrkimys järjestellä opetus uudelleen ”käytettävissä olevien resurssien mukaisiksi”, kuten konservatorion tiedotteessa todetaan. Sopeuttamistarpeen arvioidaan olevan noin 10 henkilötyövuotta. Vähennystarpeen taustalla on konservatorion hallinnon mukaan kaksi pääasiaa: konservatorion vuokratulojen väheneminen Tampereen ammattikorkeakoulun musiikin opetuksen siirtyessä syksyllä Kuntokadun kampuksen tiloihin Kauppiin ja julkisen rahoituksen supistuminen. Rahaa syö myös konservatoriotalon perusparannus. – Toimintavolyymi on mitoitettava tuloihin. Kun olemme julkisella rahoituksella toimiva oppilaitos, valinnanvaraa ei hirveästi ole. Viime vuosina ammatillisen koulutuksen rahoitukselle on käynyt niin kuin on käynyt. Julkisen rahoituksen osuus on pienentynyt suhteellisesti, Tampereen konservatorion rehtori Sampsa Konttinen sanoo. Tampereen konservatorio järjestää toisen asteen ammatillista koulutusta ja taiteen perusopetusta. Lisätuloja on Konttisen mukaan vaikea saada. – Ei taiteen perusopetuksen lukukausimaksujakaan voi määrättömästi nostaa. Ammattikorkeakoulun lähteminen Kauppiin aiheuttaa konservatoriolle noin 275 000 euron vuosittaisen loven vuokratuloihin. Uutta vuokralaistakaan ei ole helposti löydettävissä ainakaan pikaisesti. – Vuokralaisia ei ole saatavissa ennen kuin peruskorjaus on tehty. Tanssin koulutus on tarkoitus saada konservatorion kylkeen, mutta siihenkin menee useampi vuosi, Konttinen sanoo. Tampereen konservatoriolla on töissä noin 100 ihmistä, joista karkeasti puolet on sivutoimisia tuntiopettajia. Keihin mahdolliset väen vähennykset iskevät? – Aloittaessani tällä viitisen vuotta sitten rehtorina tarkoitus oli jatkossa turvata päätoimisen henkilöstön työllisyys. Se on yhä tavoitteena. Toinen juttu on, onnistutaanko siinä, Konttinen sanoo. – Työjärjestelyjä tulee varmasti, mutta en jaksa uskoa, että keneltäkään päätoimiselta opettajalta kaikki tunnit yhtäkkiä katoaisivat. Miten käy konservatorion ja ammattikorkeakoulun yhdessä muodostamalle Tampereen Musiikkiakatemia -konseptille? – Musiikkiakatemia on yhteistyömuoto, jonka on tarkoitus jatkua. Lisäksi ammattikorkeakoulu ostaa opetusta konservatoriolta jatkossakin, rehtori toteaa. Kahden säätiön tilanne Tampereen konservatorion opettajien luottamushenkilö Eero Kolari toteaa yt-neuvottelujen päämääristä näin: – Erikoista ja ylimitoitettua. Aika massiivisesta määrästä puhutaan, vaikka ihan tarkkaa euromäärää ei ole kerrottu. Tässä voi olla kyse jopa 25 henkilön irtisanomisesta. Meillähän on paljon sivutoimisia työntekijöitä. Jos tuo määrä opetusvoimaa vähenee, sen vaikutukset opetustyöhön ja oppilaisiin ovat jo tuntuvia. Kolarin mukaan vuokratulojen vähentyminen on huono peruste opetuksen supistamiselle. – Tässä on kaksi erillistä säätiötä: Tampereen Konservatoriotalon Säätiö, joka omistaa talon, ja Tampereen Musiikkiopiston Säätiö, joka järjestää opetuksen. Jos talosäätiöltä lähtee toinen vuokralainen pois, niin on vaikea hyväksyä, että me maksaisimme koko talon vuokran. Kyse on talosäätiön ongelmasta. Kiinteistömassalla ja opetuksella ei pitäisi olla mitään tekemistä toistensa kanssa. Kolari myös muistuttaa, että Musiikkiopiston Säätiö lahjoitti vuonna 2012 talosäätiölle 700 000 euroa konservatorion lisärakennuksen rakentamiseen. – Sen rakennuksen piti valmistua jo vuonna 2018. Ne rahat ovat edelleen siellä talosäätiössä. Ne pitäisi palauttaa opetukseen, Kolari sanoo.