Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Onko lapsi rikki vai rikkooko systeemi lapsen? – Kysymystä kirvelevän todentuntuisesti pohtii saksalainen elokuva System Crasher

Suomessa vuoden katsotuimmaksi elokuvaksi on noussut tarina toistuvasti torjutusta yksilöstä, jonka paha olo ja koetut traumat purkautuvat ympärilleen väkivaltaisesti. Vaikuttavan elokuvan kruunaa pääosan väkevä roolisuoritus. Elokuvan nimi ei ole System Crasher , vaikka kaikki edellä sanottu pätee täysin myös tähän ensi-iltansa sopivasti lapsen oikeuksien viikolla saavaan saksalaiselokuvaan. Puhutella voi monella tavalla. Siinä missä Todd Phillipsin Joker pui päähenkilönsä piinaa Hollywood-loisteen ja sarjakuvamytologian höystämänä isosti lekaa heiluttaen, ohjaaja-käsikirjoittaja Nora Fingscheidt tekee saman pienimuotoisen art house -leiman alla realistisen koruttomalla otteella. Jälkimmäisellä tavalla tuskin rikotaan yleisöennätyksiä, mutta se ei suinkaan tee System Crasherista vähäisempää elokuvaa. Berliinin elokuvajuhlilla palkitun elokuvan kantava voima on pellavapäinen Helena Zengel , joka kaivaa sisältään ravistelevan raivokkaan roolisuorituksen. Nuori näyttelijänalku esittää tarinassa neitimäisyyksiä halveksivaa, mutta sisimmältään herkkää yhdeksänvuotiasta Benni-tyttöä, joka hallitsemattomien kiukunpuuskiensa myötä on ajautunut lohduttomaan laitos- ja sijaiskotikierteeseen. Benni itse haluaisi vain takaisin äidin ( Lisa Hagmeister ) luo. Samaa periaatteessa haluaa äitikin. Omine ongelmineen ja pelkoineen tämä ei vain vaikuta olevan siihen koskaan valmis. Pettymys purkautuu Bennissä rajuina raivokohtauksina, jota tarkemmin avaamattomat psykologiset traumat entisestään pahentavat. Lopulta ollaan pisteessä, jossa kukaan ei huoli haastavaa lasta vaivoikseen. Bennistä on tullut niin kutsuttu ”järjestelmän rikkoja”: kaiken avun ja kontrollin ulottumattomiin livennyt tapaus, jonka pelottavien paniikkikohtausten ja väkivaltaisten raivonpurkausten edessä sosiaalityön ammattilaiset ovat ponnisteluistaan huolimatta jo täysin neuvottomia. Koulunkäyntiavustajaksi pestatun Michan ( Albrecht Schuch ) seurassa kurssi näyttäisi viimein kääntyvän, mutta pystyykö hänkään lopulta antamaan sitä, mitä Benni epätoivoisesti kirkuen ja potkien maailmalta haluaa? Vastauksen etsiminen kouraisee katsojaa syvältä, mutta tekee sen ilman kosiskelevaa tunteikkuutta. Ohjaaja Fingscheidt on tehnyt tähänastisen uransa pääosin lyhytdokumenttien parissa ja dokumentaarisen havainnoivaan ja puolueettomaan tyyliin hän lähestyy aihetta myös ensimmäisessä täyspitkässä fiktiossaan. Kirvelevän todentuntuiselta elokuvalta riittää ymmärrystä ja myötätuntoa vaikean tilanteen kaikille osapuolille. Äidin tuska ja lastenhuollon neuvottomuus tarttuvat yhtä lailla katsojaan, vaikka pääpaino tarinassa pysyykin Bennin ahdingossa. Onko lapsi rikki vai rikkooko lapsen lopullisesti viallinen järjestelmä, joka tahtoo vain siirtää ongelmaa loputtomasti eteenpäin? Entä miksi systeemi muistaa klassisesta kasvatusohjeesta rajat, mutta rakkautta se suorastaan kavahtaa? Elokuvan esittämät kysymykset kenties kärjistävät ja yksinkertaistavat ongelmaa liikaa. Väistämättä ne saavat silti pohtimaan, kenen hyvinvoinnista yhteiskunta lopulta onkaan eniten huolissaan.