Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Huima trilleri – Ilves kaatoi Hongan Suomen Cupissa rangaistuspotkukilpailun jälkeen

Ilves ja Honka kävivät tuiman taistelun jalkapallon Suomen Cupin puolivälierässä Tapiolan urheilupuistossa. Ottelun varsinainen peliaika päättyi 1–1, eikä jatkoaikakaan tuonut ratkaisua. Rangaistuspotkukilpailussa Ilves oli Honkaa etevämpi ja eteni lopputuloksella 2–1 Cupissa neljän parhaan joukkoon. Kamppailun varsinaista peliaikaa pelattiin pitkään maalittomana. Kun ottelua oli pelattu 85 minuuttia, Gideon Baah laukoi Hongan 1–0-johtoon. Ilves ei kuitenkaan antautunut ja kova taistelu palkittiin neljä minuuttia myöhemmin, kun Emile Paul Tendeng laukoi Ilvekselle tasoitusmaalin. Rangaistuspotkukilpailun aluksi Lucas Kaufmannin yritys pysähtyi Ilves-vahti Mika Hilanderin torjuntaan. Myös Ilveksen ensimmäinen laukoja Tendeng epäonnistui. Toiset ja kolmannet vuorot mentiin tasoissa. Neljännessä laukausparissa Ilves sai mahdollisuuden mennä johtoon Hilanderin torjuttua Javi Hervasin yrityksen. Heti perään Jair onnistui ja tamperelaiset saivat etulyöntiaseman. Viimeisessä parissa Baah toi Hongan tasoihin, mutta Diogo Tomas ratkaisi voiton Ilvekselle sijoitettuaan pallon vasempaan nurkkaan. Näin Ilves eteni jatkoon. Korjattu Diogo Tomasin sukunimi