Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tämä kaikki muuttuu nyt Tampereen ravintoloissa: ravintolajätin kaikki yökerhot auki, soittokierros paljasti yllätyksiä

Ravintoloiden koronarajoitukset poistuivat maanantaista lähtien lähes kokonaan. Ainoaksi rajoitukseksi jää se, että jokaisella asiakkaalla on oltava edelleen oma istumapaikka. Lisäksi ravintoloiden on yhä huolehdittava asiakkaiden turvaväleistä ja tarjottava käsienpesumahdollisuutta. Aamulehti teki soittokierroksen paikallisiin ravintoloihin ja kahviloihin ja selvitti, mikä on muuttunut korona-ajasta ja mikä tulee muuttumaan rajoitusten poistuessa. Asiakaspaikat riittivät läpi kriisin Kauppahallin kotilounasravintolan Marko Viinamäki kertoo, että ravintola ei ole ollut koronan takia yhtään päivää kiinni. Ravintola lanseerasi epidemia-aikana kotiinkuljetuksen. Se jatkuu edelleen. – Mitä koronarajoitukset veivät pois, niin saimme sen takaisin kotiinkuljetusten avulla. Buffet palasi ravintolaan kesäkuussa rajoitusten poistuttua. Asiakaspaikkojen määrän suhteen kotilounasravintolalla ei ole ollut ongelmia. Isoja muutoksia arkeen ei myöskään tuo nyt poistuvat viimeisetkin rajoitukset. – Meillä on 85 asiakaspaikkaa ja pitkä, viiden tunnin lounasaika. Niiden ansiosta asiakasmäärää ei ole tarvinnut rajoittaa ja paikkoja on riittänyt kaikille halukkaille, Viinamäki kertoo tyytyväisenä. Kahvila keskelle koronaa Korona-aikana kaupunkiin on syntynyt myös uutta. Eteläpohjalainen kahvilaketju Valkoinen Puu aloitti toimintansa keskellä koronakriisiä: huhtikuussa Tampereella alkoivat verkkokauppatilaukset, toukokuussa ovet avattiin viikonloppuisin ja kesäkuussa kokonaan. Toiminta on lähtenyt rauhallisesti liikkeellä, eikä lounasmahdollisuuttakaan ole juurikaan mainostettu, koska ilman buffettia annosten kokoaminen työllisti paljon, markkinointipäällikkö Sirkku Ylikoski kertoo. Asiakaspaikkojen määrää on kasvatettu rajoitusten höllennettyä. Vaikka taloudellinen tulos ei ole samanlainen kuin ennen, verkkokauppa paikkaa tilannetta. Myös Business Finlandilta saatu tuki on auttanut yritystä varautumaan tulevaisuuden haasteisiin. Pysyvä muutos hygieniaan Pirkkalaan tänä kesänä avautunut uusi McDonald’s ei ole ottanut isoa koronaosumaa. Kävijöitä on riittänyt. Yrittäjä Ville Lindén kertoo, että uusien työntekijöiden palkkaaminen oli helppoa, koska muiden ravintoloiden työtilanne oli haasteellinen. Ravintolan asiakaspaikkoja on kasvatettu säännösten höllentyessä. Suuria ongelmia rajoitusten suhteen ei ole ollut. – Porukka on ymmärtänyt, milloin on hyvä jäädä ravintolaan sisälle. Iso terassi on auttanut myös paljon, Lindén kertoo. Yrittäjän mukaan koronarajoituksista jää käyttöön tehostettu hygienia. ”Uusi normaali” tuo pysyvän parannuksen käsihygieniaan ja pintojen puhdistamiseen. Lounastarjoilu muuttui Ville Iivonen , saunaravintola Kuuman osakas, kertoo, että ravintolan asiakasmäärien kehitys on ollut pahimman korona-ajan jälkeen positiivista. – Ihmiset ovat varovaisia, mutta lähtevät kuitenkin liikkeelle. Pääosa asiakkaista viihtyy väljästi ulkotiloissa. Myös ravintolan lounastarjoilu on muuttunut koronan takia. – Meillä ei ole enää buffettia eikä pöytiin tarjoilua. En osaa sanoa vielä, miten lounastarjoilumme kehittyy jatkossa. – Rajoitusten poistuessa voi henkisesti ehkä hieman löysätä. Seuraamme kuitenkin tautitilannetta päivittäin ja teemme tarvittaessa muutoksia, Iivonen jatkaa. Vanhukset vieläkin kotona Pirkanmaan Osuuskaupan ABC-, matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari ei uskalla vielä sanoa, milloin ravintoloiden asiakasmäärät palautuivat entiselleen. Osuuskauppa palauttaa ravintoloiden liiketoiminnan normaaliksi mahdollisimman nopeasti, jo tämän viikon aikana. Ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluajat muuttuvat ennalleen. Hautasaaren mukaan ravintoloiden lounastarjoiluissa on ollut nähtävillä asiakkaiden varovaisuutta. Kesäkuu oli viime vuotta huonompi, mutta heinäkuun alku näyttää jo paremmalta. Kotimaan matkailun lisääntyminen näkyy. – Senioreissa on nähtävillä vielä varovaisuutta. Osa ei käy vieläkään kaupoissa eikä ravintoloissa. Soittokierroksella yllätyksiä Pienten ravintoloiden ja kahviloiden lehdelle antamat kommentit paljastavat, että uusin koronarajoitusten purku ei vaikuta ainakaan ruokaravintoloihin tai kahviloihin suuresti. Korona on kuitenkin tuonut yrityksiin lisää etämyyntiä, kuljetuspalveluita sekä paremman hygieniatason. Suurimmat vaikutukset uusimmilla rajoitusten purulla ovatkin yökerhoihin, joiden aukioloajat palautuvat normaaleiksi. Pirkanmaan Osuuskaupan pitämä Tiikerihai on pitkälle yöhön auki ensi viikonlopusta lähtien. ”Näyttää siltä, että ihmiset uskaltavat” NoHo-ravintoiden liiketoimintajohtaja Paul Meli kertoo sähköpostitse, että anniskeluajan rajoituksen poisto on yökerhoille merkittävä muutos. Suurin osa myynnistä tulee kello yhden ja puoli kolmen välillä. Kaikki NoHon yökerhot palaavat tavanomaisiin aukioloaikoihin tällä viikolla. Eron tavalliseen huomaa kuitenkin siinä, että myös NoHon yökerhoissa on istumapaikkapakko. Meli uskoo siihen, että väki löytää yökerhoihin, mutta istumapaikkapakko pitää kävijämäärät tavallista pienempinä. – Avasimme suurimman osan meidän yökerhoistamme, kun saimme anniskella yhteen saakka. Tämän perusteella näyttää siltä että ihmiset uskaltavat tulla yökerhoihin, Meli kirjoittaa. Tampereen kauppahalli Kauppahallin kävijämäärä toipuu Tampereen Kauppahalliyhdistyksen puheenjohtaja Heidi Saarinen kuvailee kauppahallin yrittäjien kevättä hyvin vaikeaksi. Hän kertoo, että muun muassa osa ravintoloista toimii edelleen supistetuin aukioloajoin. – Aukioloajoista näkee sen, että ei olla pystytty ottamaan kesätyöntekijöitä. Ihmiset ovat pitäneet kesälomia ja sen takia aukioloaikoja on rajoitettu, Saarinen kertoo. Kauppahallin kävijämäärät ovat palanneet pikku hiljaa tavalliselle kesäiselle tasolle. Saarinen kertoo, että koronan pahimpana aikana kauppahallin läpi kulki noin 9000 asiakasta viikossa. Nyt hallin läpi kulkee viikoittain 30 000 ihmistä.