Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Frejalla puhelin on liki kasvanut käteen kiinni, Valdemar on luokkansa ainoa, joka ei ole somessa – dokumentti pohtii somen etuja ja haittoja

Fomo ☆☆ Mistä tietää, että sosiaalinen media vie liikaa aikaa? Entä jääkö kaikesta tärkeästä paitsi, jos ei ole somessa? Tanskalaisessa Fomo- dokumentissa (fear of missing out) kolme nuorta selvittelee suhdettaan sosiaaliseen mediaan. Kaksikymppiselle Frejalle älypuhelin on kasvanut kiinni käteen. Hän pitää erityisesti Instagramin muotikuvista, ja sortuu vertailemaan omaa pukeutumistaan niihin. Mikään omassa vaatekaapissa ei näytä kuvien jälkeen tarpeeksi hyvältä. Netin selaileminen on joka tapauksessa rentouttavaa. Jos on väsynyt, se on hyvä keino nostaa aivot narikkaan. Välillä tulee kuitenkin mieleen, miksi muut ovat bilettämässä, mutta minä yksin kotona selailemassa nettiä. Valdemar on luokkansa ainut Lukion päättänyt Valdemar oli luokkansa ainoa, joka ei ollut somessa. Toisinaan hän tuntee itsensä yksinäiseksi, mutta mitä sitten? Tunteet tulevat ja menevät sitten ohi. Hänen mielestään somessa on tyhmää se, että ainoastaan positiiviset tunteet ovat sallittuja. Yliopistoon pyrkiessään hän miettii kuitenkin, jääkö porukoiden ulkopuolelle ja missaako tapahtumia, jos ei ole somessa. Ystävät yrittävät ehdottaa Valdemarille sopivaa tapaa aloittaa somen käyttö. Jospa liittyisi Facebookiin ja tarkistaisi sen vaikka kerran päivässä? Ollako somessa vai tässä ja nyt? Ohjelma on ajankohtainen, mutta sosiaalisen median hyvistä ja huonoista puolista toistellaan itsestäänselvyyksiä. Kumpi on enemmän "siellä missä tapahtuu", somessa vai tässä ja nyt? Päähenkilöt ovat syntyneet some-sukupolveen, eikä se ole heidän oma valintansa. He joutuvat kuitenkin valitsemaan suhtautumisensa siihen. Kriittiset äänenpainot tuntuvat valtaavan alaa. Yle Teema & Fem maanantai 27.5. klo18.30