Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pitkääniemeä kannattaa kehittää

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri haluaa, että käytöstä poistetut ja suojellut sairaalarakennukset Nokian Pitkässäniemessä saadaan uuteen käyttöön. Suunnitelma on erittäin kannatettava. Alue on valmiiksi rakennettu, joten uusien asuntojen rakentaminen ei ole ristiriidassa luontoarvojen kanssa. Lisäksi voisi olettaa, että luonnonkaunis niemi on myös houkutteleva asuinympäristö, vaikka läheisen moottoritien melu voi jonkin verran heikentää asumismukavuutta. Vastaavasti liikenneyhteydet ovat valmiiksi erinomaiset. Tampereen seudulla on jo ennestään hyviä kokemuksia vanhojen rakennusten uusiokäytöstä. Tampereen keskustassa lukuisat tehdaskiinteistöt ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana asunnoiksi, toimistoiksi ja liiketiloiksi. Tämän suotuisan kehityksen ansiosta tyhjät tilat ovat tulleet hyötykäyttöön, ja samalla rakennushistorialliset arvot ovat tulleet huomioiduksi. Onnistuneita esimerkkejä on useita; Attila, Klingendahl, Aaltosen kenkätehdas, Tampella, Finlayson tulevat ensimmäisinä mieleen. Jopa hankalan Lielahden sellutehtaan alueelle on saatu kehitettyä uutta toimintaa vuosien odottelun jälkeen. Sairaanhoitopiirin intressissä olisi löytää uutta käyttöä myös Ylöjärvellä sijaitsevan Ylisen, Mäntän käytöstä poistuneen sairaalan ja Kangasalla sijaitsevan Kaivannon sairaalan rakennuksille. Tähänastiset tunnustelut ostajaehdokkaiden kanssa eivät ole johtaneet tuloksiin. Voisi olettaa, että nämä kehityshankkeet ovat astetta vaikeampia Pitkäänniemeen verrattuna niiden syrjäisemmän sijainnin ja rakennusten huonokuntoisuuden takia. Niidenkin osalta kehittämispyrkimykset ovat järkeviä, mutta päättäjien pitää miettiä tarkkaan, soveltuvatko nämä tilat paremmin yrityskäyttöön kuin asunnoiksi. Käytöstä poistuneiden sairaala-alueiden hyödyntämisellä on myös taloudellista merkitystä. Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä ja alueen kunnilla on käynnissä jatkuva kädenvääntö kasvavista kustannuksista, ja voisi olettaa, että entisten sairaalarakennusten hyödyntäminen asuin- ja yrityskäytössä olisi sekä sairaanhoitopiirin että kuntien etu. Sairaanhoitopiiri saisi lisää tuloja ja kunnat uusia veronmaksajia. Tällaisilla hankkeilla on myös muita kuin hyötyarvoja. Varsinkin Pitkänniemen ja Kangasalan Pikonlinnan kaltaiset paikat ovat kiinteä osa alueen historiaa, ja on arvo sinänsä, että ne saadaan järkevään käyttöön ilman, että kaikkia rakennuksia täytyy purkaa.