Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Onnettomuus sekoittaa kylän – Ensimmäisen jakson jälkeen ei ole ihan varma, haluaako tätä katsoa lisää

Onnettomuus ☆☆☆ Siitä piti olla tulossa hauska päivä. Sarah Lancashiren esittämä rempseä kampaaja Polly ja muut ovat iloisella tuulella, sillä on alkamassa pikkukaupungin hupijuoksu. Yhteisöllisyys kukoistaa ja paljon uusia työpaikkojakin tulossa uuden teollisuuslaitoksen myötä. Paikalliset nuoret, myös kampaajan ja valtuuston puheenjohtajan tytär, kokoontuvat kuitenkin toisaalla ja murtautuvat tehtaan rakennustyömaalle. Yhtäkkiä kova pamahdus pysäyttää iloiset lenkkeilijät. Leppoisa tunnelma vaihtuu hetkessä. Pian paljastuu todella massiivinen onnettomuus ja syöksytään synkkiin vesiin. Ensimmäisen jakson jälkeen ei ole ihan varma, että haluaako tätä katsoa lisää – sen verran tuskaiset tunnelmat ovat. Kiinnostavaa pohdintaa syyllisyyskysymyksestä Tulevissa jaksoissa helpottaa, kun painopiste on siirtynyt alun shokista jälkimaininkeihin. On kulunut kuukausia, sitten vuosi onnettomuudesta. Miten yhteisö selviää tragediasta ja mitä salaisuuksia pinnan alta on paljastunut? Syyllisyys- ja vastuullisuuskysymystä pohditaan kiinnostavasti. Kuka on syypää: aikataulu- ja budjettipaineiden kanssa taisteleva suuryritys, paikallinen rakennustyömaan vastaava, poliitikot, vanhemmat vai kapinoivat nuoret? Surevilla ja vihaisilla vanhemmilla on kova tarve löytää syyllinen. Oikeudenkäyntiä on luvassa. Elo piskuisella walesilaispaikkakunnalla on onnettomuuden jälkeen kovin tummasävyistä, mutta onneksi vanhat ystävyydet kantavat ja ihmisten konstailematon ja suorapuheinen meininki tuovat elämään vähän valopilkkuja. Sarjan on käsikirjoittanut Jack Thorne , jonka aiempia raastavia tarinoita ovat olleet muun muassa Koomikon kuolema ja Kiri . TV1 klo 21.05