Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Runkovesijohto rikkoutui Kangasalla, noin 200 kotitaloutta oli ilman vettä tiistaina– 73-vuotias Ulla Posio: ”Täällä on kohta paljon pesemättömiä käsiä”

Vedentulo oli katki läntisen Kangasalan alueella tiistaipäivän ajan. Vesikatkos johtui kaivuutyön yhteydessä rikkoutuneesta runkovesijohdosta. Rikon aikana arviolta 200 taloutta oli ilman vettä. Rikko sattui aamulla Kangasalla Lentolan Lidlin lähellä. Korjaustyöt saatiin päätökseen noin kello 17.45. Kangasalan Vedenverkostoinsinöörin Arto Hietasen mukaan runkovesijohto rikkoutui maapohjatöiden yhteydessä vanhalla purkutontilla. Tulevaa rakentamista varten tontilla tehtiin uusia vesi- ja viemäriliitoksia. Vaikka vesi virtaa taas normaalisti rikon vaikutusalueella, veteen on sekoittunut korjaustöiden takia ilmaa, minkä vuoksi vesi saattaa näyttää lasissa aluksi harmaalta kunnes se kirkastuu. – Ilmaa voi poistaa juoksuttamalla vettä hanasta hetken aikaa. Vedessä oleva ilma ei ole vaarallista terveydelle, Hietanen sanoo. Myös vesilaitos poistaa putkistoihin päätynyttä ilmaa. – Työ jatkuu pitkin iltaa. Teemme alueella verkostohuuhtelutyötä vesipostien kautta, eli poistamme ilmaa verkostosta. Korjaustöiden aikana vettä sai hakea säiliöstä Aamulehti seurasi vesirikon korjaustöitä pitkin tiistaipäivää. Iltapäivällä haastateltu Hietanen tuumasi korjaustöiden olevan hyvässä vauhdissa. Vielä silloin Hietanen arveli veden virtaavan läntisen Kangasalan kraanoista kello 17 aikoihin. – Rikkoutunut kohta on esillä ja meillä on tarvittavat osat korjaustyötä varten. Nyt odotamme ulkoista toimijaa, joka on erikoistunut asbestitöihin. Rikkoutunutta kohtaa täytyy vielä purkaa, ottaa hieman vanhaa putkea pois, sovittaa liitoskohta ja laittaa uusi putki tilalle. Tämän jälkeen verkostoa voidaan alkaa käyttää, Hietanen avasi korjaustöiden kulkua. Vedentulon ollessa poikki alueella, vettä sai noutaa tarvittaessa säiliöstä. Vesisäiliöt tuotiin Suoraman koulun pihaan ja Lentolan Lidlin ulko-oven viereen. – Säiliöt ovat olleet kovassa käytössä. Osa on hakenut pienemmän lastin ja osa ämpäreillä, Hietanen kertoi iltapäivällä. ”Ei tunnu hyvältä vanhuksesta” Lidlin lähistöllä asuva Ulla Posio , 73, kertoi Aamulehdelle tiistaina iltapäivällä, ettei vettä ole tullut hanasta aamusta alkaen. – Vessa pitäisi vetää ja käsiä pestä. On tässä vähän hankalaa, kun olemme mieheni kanssa yli 70-vuotiaita. Posion mukaan hänen kohdallaan veden hakeminen kotiin ämpärillä olisi hyvin haasteellista. – On tämä yllättävä katastrofi kaiken muun lisäksi. Ei tunnu hyvältä vanhuksesta tällaisena aikana. kyllä tämä pitäisi aika reippaasti selvitellä kuntoon. Posion mukaan vanhuksia asuu rikon lähialueella paljon. – Täällä on kohta paljon pesemättömiä käsiä. Muokattu 31.3.2020 kello 20: Muokattu syytä, mistä vesirikko johtui. Muokattu 31.3.2020 kello 18.34: Tekstiä muokattu kauttaaltaan. Muokattu 31.3.2020 kello 15.34: Tekstiä muokattu kauttaaltaan. Korjattu aikaisempi arvio vedettömien talouksien määrästä.