Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Lapinlahdella kolmanneksi heittänyt Antti Ruuskanen odotti paljon enemmän

Dohan MM-kisoihin jo valittu keihäsmies Antti Ruuskanen odotti hyvien harjoitusviikkojen jälkeen kunnon tulosta Lapinlahdella keskiviikkona. Sateen kiusaamassa kilpailussa Pielaveden Sammon heittäjän paras kantoi kuitenkin vain 77,42 metriä ja riitti kolmanteen sijaan Liettuan Edis Matuseviciuksen (78,15) ja Latvian Catis Cakssin (77,81) jälkeen. –  Vika oli miehessä. Kyllä tuollaisessakin kelissä on pitkälti yli 80 metriä heitetty. Odotin itseltäni paljon enemmän, mutta tällaista urheilu välillä on. Verryttelyn varovaisuus jäi päälle myös kilpailuun, kauden parhaallaan 85,15 heittänyt Ruuskanen tuumi. Savolaiskonkarin kilpailukausi jatkuu ensi keskiviikkona Joensuussa, eikä 35-vuotias heittäjä ollut huolissaan kunnostaan. –  Alla on niin hyvä harjoitusjakso, että toiveet olivat korkealla. Tiedän kokemuksesta, ettei tätä kilpailua kannata jäädä murehtimaan. Jo seuraavalla yrittämällä keihäs voi kaartaa aivan eri lukemille. On kiva päästä Joensuussa haastamaan Kirtiä, Ruuskanen viittasi maailmantilaston kärkipaikkaa tuloksella 90,61 pitävään Viron Magnus Kirtiin .