Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Huono heittopäivä koitui Pyrinnön kohtaloksi – KTP vei Pyynikin jännitysnäytelmän

Tampereen Pyrintö ja KTP Kotkasta järjestivät varsinaisen lauantai-illan jännitysnäytelmän Pyynikillä miesten Korisliigassa. Loppusummerin soidessa KTP oli korin verran parempi. Pyrinnön tappioluvut olivat 78–80. – Oli sellainen peli, joka olisi voinut kääntyä kummalle vaan, päävalmentaja Sami Toiviainen lausui pelin jälkeen. – Ainahan tietysti voisi jossitella, että jokin yksittäinen tilanne hyökkäys- tai puolustuspäässä olisi muuttanut asioita, mutta se on turhaa. Toiviaisen mukaan kummankaan esitys ei ollut raikkain mahdollinen. – Nihkeä peli hyökkäyssuuntaan, varsinkin meiltä. Ei löytynyt iloisuutta, eivätkä kolmoset tahtoneet upota. Sekin saattoi saada aikaan sen, että peli näytti vaikealta. Meillä ei todellakaan ollut varsinaisesti hyvä heittopäivä. Toiviaisen mukaan kamppailu oli myös fyysinen ja kuluttava, koska KTP on isokokoinen joukkue. Ottelu oli tärkeä sarjataulukon kolmospaikan suhteen, ja voitto KTP:stä olisi lujittanut Pyrinnön asemaa. – Kotka tosiaan tuli lähemmäs, mutta keskinäisissä voitoissa meillä on yksi enemmän. Kolmospaikan suhteen meillä on kaikki vielä omissa käsissä. Pyrintö matkustaa maanantaina Joensuuhun Katajan vieraaksi ja sen jälkeen seuraava peli on keskiviikkona. – Täytyy toivoa, että energiaa riittää.