Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Loppuvatko ryhmäharrastukset, tuleeko yksityistilaisuuksiin 20 osallistujan raja? – Pirkanmaan koronanyrkki linjaa uusia suosituksia tiistaina

Pirkanmaan koronanyrkki eli pandemiatyöryhmä pohtii tiistaina, millaisen kannan se ottaa hallituksen torstaina koronaviruspandemian torjuntaan antamien uusien suositusten käyttöönottoon. Pandemiatyöryhmän puheenjohtaja, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand ei vielä perjantaina halunnut ennakoida, millaisia mahdollisia uusia linjauksia koronanyrkki tiistaina tekee esimerkiksi ryhmäliikunnasta tai yksityistilaisuuksien osallistujamäärästä. – Käymme läpi mahdolliset tarvittavat tarkennukset tiistaina. Hallituksen uudet suositukset ovat jo hyvin samansuuntaisia meidän linjaustemme kanssa, Sand sanoo. Ryhmäharrastustoiminta keskeytetään? Hallitus suositteli torstaina, että epidemiankiihtymisvaiheessa olevilla alueilla, joihin Pirkanmaa kuuluu, vältettäisiin yli 20 hengen yksityistilaisuuksien järjestämistä. Tällä hetkellä Pirkanmaalla on yksityistilaisuuksissa käytössä 50 osallistujan raja. Yleisötilaisuuksissa hallitus suosittelee osanottajamäärän rajaamista puoleen normaalista paikkamäärästä ja asiakasmäärän rajaamista puoleen normaalista asiakasmäärästä. Tällä hetkellä Pirkanmaan koronanyrkin suositus on, että yleisö- ja yksityistilaisuuksia voi järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos järjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Hallitus suosittelee myös, että sisätiloissa tapahtuva aikuisten ryhmäharrastustoiminta keskeytetään, jos siinä on korkea tartuntariski. Myös lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnassa on huolehdittava siitä, että osallistujat voivat välttää lähikontaktia toisiinsa. Hallitus suosittaa etätyön käyttöönottoa. Pirkanmaalla suositus on jo voimassa toistaiseksi. Hallitus suosittelee korkeakoulujen siirtymistä etäopetukseen. Esimerkiksi Tampereen yliopisto onkin jo aiemmin päättänyt siirtyä pääsääntöisesti etäopetukseen vuoden loppuun asti. Lisäksi hallitus esittää ravintoloiden rajoitusten jatkamista, mutta perustuslakivaliokunta torjui nämä esitykset katsomalla niiden rajoittavan liikaa elinkeinovapautta. Nyrkki suosittaa, avi määrää Pirkanmaan koronanyrkissä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n edustus ja Länsi-Suomen aluehallintoviraston edustus. Näin koronanyrkin ja avin koronaviruslinjauksista pyritään saamaan mahdollisimman yhtenäisiä. Työnjaon ero on se, että koronanyrkki voi antaa maakuntaa koskevia suosituksia, aluehallintovirasto taas sitovia rajoituksia. Pirkanmaan koronanyrkin nykyiset suositukset ovat: Matkustus: Tarpeetonta matkustamista Vaasan seudulle vältetään. Kasvomaski: Joukkoliikenteessä, koronavirustestiin mentäessä sekä testitulosta odottaessa, jos on välttämätöntä liikkua kodin ulkopuolella, riskialueelta saavuttaessa, yliopistoissa ja korkeakouluissa, sisätiloissa tapahtuvissa joukkokokoontumisissa, kuten konserteissa, teatterissa ja urheilutapahtumissa, messuilla, kirkossa sekä rajatulla alueella pidettävissä ulkoilmatilaisuuksissa, joissa on paljon väkeä. Yleisö- ja yksityistilaisuuksia voi järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos järjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Yksityistilaisuuksissa osallistujamäärä on 50. Vierailut sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä: Taysin sairaaloissa potilaan luona voi käydä vieraita kerran päivässä 30 minuutin ajan, korkeintaan kaksi vierasta kerrallaan. Maskin käyttöä suositellaan ja joissakin yksiköissä se on pakollista. Myös Pirkanmaalla toimivissa hoiva- ja asumispalveluyksiköissä vierailut ovat pääsääntöisesti mahdollisia. Tarvittaessa yksikkö antaa vierailijalle kasvomaskin. Lisäksi voimassa on valtioneuvoston asettamia ravintoloita koskevia, muun muassa niiden aukioloaikoihin liittyviä rajoituksia.