Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Uutta tietoa Kaukajärven bussipahoinpitelystä: Silminnäkijä tarjoutui maksamaan liputtoman puolesta, mutta se ei käynyt – Liikennöitsijä kertoo nyt, miten kuskeja on ohjeistettu

Tampereen Kaukajärvellä tapahtui perjantaina välikohtaus linjan 9 bussissa, jossa liputta matkustanut mies joutui pahoinpidellyksi. Tapahtumat saivat alkunsa puolenpäivän aikaan, kun bussin kuljettaja pyysi liputta matkustanutta poistumaan. Kun mies ei poistunut, bussin takaosasta tuli nuori mies, joka potki ja iski liputta matkustanutta kahdesti nyrkillä. Lue lisää: Liputon mies ei suostunut poistumaan bussista Tampereen Kaukajärvellä – matkustaja nousi ja pahoinpiteli pummilla yrittänyttä Tamperelainen entinen kuntapoliitikko Irene Roivainen kertoo olleensa otsikoihin nousseen linjan kyydissä Kaukajärvellä perjantaina. Muun muassa Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 2009-2012 toimineen Roivaisen mukaan bussin kyytiin nousi Kaukajärven koulun kohdalta porukka syrjäytyneen näköisiä nuoria. Heistä yksi oli liputon matkustaja. Roivainen kertoo kuljettajan huutaneen liputtomalle matkustajalle bussin etuosasta. Hänen mukaansa kuljettaja ei puuttunut bussissa tapahtuneeseen väkivaltaan. Roivainen itse ehdotti kuljettajalle, että bussin voisi ajaa Keskustorille asti ja kutsua poliisit sinne. Hän tarjoutui myös maksamaan liputtoman miehen matkan 50 euron setelillä. Ehdotuksista huolimatta kuljettaja ilmoitti, ettei bussi liikahdakaan, sillä poliisit on kutsuttu paikalle. Yhtenäiset toimintaohjeet tarvitaan Roivainen kertoo poistuneensa bussista tässä vaiheessa. Hänen mukaansa pysähdyksissä ollut bussi liikahti vasta seuraavan bussin saavuttua, noin 15 minuutin odottelun jälkeen. Poliiseja paikalla ei näkynyt. – Ilmeisesti kuljettaja sai uuden ohjeistuksen. Roivainen kertoo osuneensa aiemminkin paikalle vastaavissa tilanteissa. Tuolloin kuskit ovat toimineet toisin, esimerkiksi kutsuneet poliisit vasta päätepysäkille, jolloin koko bussin matka ei ole tyssännyt. Roivainen ei halua syyttää yksittäistä kuljettajaa. Sen sijaan hän toteaa, että jos kaupunki tilaa palvelua tuottajalta, on oltava tietyt selvät toimintaohjeet, joiden mukaan tilanteissa toimitaan. – Nyt liikenne pysähtyi vartiksi. Toisen matkan voi maksaa Pirkanmaan Tilausliikenne Oy:n toimitusjohtaja Pertti Johansson kommentoi välikohtausta jo eilen Aamulehdelle , mutta tarkentaa vielä yleisiä käytäntöjä sekä toimintaohjeita. Millaiset ohjeet kuljettajille on annettu vastaavien tilanteiden varalle? Näitä asioita mennään läpi puoli vuotta kestävässä kuljettajakoulutuksessa jokaisen kanssa. Tämän lisäksi näitä asioita tarkennetaan vuosittain järjestettävässä direktiivipäivässä, jonka avulla kuljettajien ammattitaitoa ylläpidetään. Kuinka kuljettaja voi toimia tilanteessa, jossa matkan maksamatta jättänyt ei suostu poistumaan? Kuljettajat eivät lähde mukaan konflikteihin, eivätkä tartu kiinni asiakkaisiin. Jos asia ei mene puhumalla läpi, arvioidaan tilanne, että kannattaako poliisi kutsua paikalle vai jatkaa matkaa. Matkan katkeaminen on ikävää muille, sillä aikataulut menevät helposti sekaisin, jos bussi seisoo pidemmän aikaan. Mikäli liputta matkustavasta ei ole häiriötä muille matkustajille ja kuljettajalle, poliisi voidaan tarvittaessa kutsua odottamaan matkan varrelle tai päätepysäkille. Kirjoitetaanko liputta matkustavalle tarkastusmaksu? Kuljettaja ei voi tarkastusmaksua kirjoittaa. Mikäli kohdalle osuu tarkastaja, sellainen varmasti tulee. Poliisi ei oman käsitykseni mukaan voi kirjoittaa sakkoa liputta matkustamisesta, mutta järjestyshäiriöstä sellaisen voi mahdollisesti saada. En kuitenkaan tunne asiaa niin hyvin, että tämän varmasti tietäisin. Voiko ulkopuolinen henkilö maksaa liputta matkustavan henkilön matkan, jos hän ei itse pysty sitä maksamaan? Kyllä voi maksaa. Joko käteisellä tai omalla matkakortilla, jonne on ladattu rahaa. Onko Nysse mobiilista ollut hyötyä tällaisissa tilanteissa? Kyllä, Jokainen, jolla on kännykkä, voi sen helposti ja nopeasti ladata itselleen. Sen käyttö on lisääntynyt koko ajan ja nuoret osaavatkin sitä jo todella hyvin käyttää. Sovelluksen käyttö on myös kuljettajien ja liikenteen sujuvuuden kannalta parempi vaihtoehto, sillä rahan käsitteleminen vie aikaa. Voisiko lähimaksamisen ottaa käyttöön? On ikävä asia, että lähimaksu ei toimi busseissa, sillä monet ovat tottuneet sitä käyttämään kaikessa asioinnissa. Periaatteessa se voisi olla mahdollista, mutta ei ainakaan tällä hetkellä. Poistuuko käteismaksaminen jossakin vaiheessa? Tämä on ollut yrittäjien toivomus jo pitkään. Henkilökohtainen toiveeni on, että käteismaksu päättyy mahdollisimman nopeasti.