Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kohtuuhintaiset asunnot paremmin osaksi suunnittelua

Tampereen Ranta-Tampellan asuinalue on osoittautunut kalliiksi alueeksi rakentaa kohtuuhintaista vuokra-asumista. Yksi kerrostalohanke on jo kaatunut, ja myös kaksi muuta rakennushanketta on vaikeuksissa kalliiden rakennuskulujen ja kohtuuhintaisuuden vaatimusten kanssa (AL 30.7. A4–5). Tilanne on erikoinen, sillä Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi vuonna 2011 ponnen, jonka mukaan alueen monimuotoisuutta tuetaan varmistamalla, että alueelle tulee muun muassa julkista vuokra-asuntotuotantoa. Valtuusto ei esittänyt tavoitemäärää, mutta Tampereen kaupungin kiinteistöjohtaja Virpi Ekholmin mukaan tavanomaisesti se on 30 prosenttia. Nyt vaikuttaa siltä, että tavoitteen toteutuminen on hankaloitunut merkittävästi. Kohtuuhintainen vuokra-asuminen ei ole mahdollista ilman kohtuullisia kustannuksia. Kuten Tampereen Vuokratalosäätiön VTS:n toimitusjohtaja Satu Eskelinen sanoo, jos keskustaan halutaan kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, niin jo kaavoituksessa pitäisi miettiä, millaisille tonteille niitä voidaan tehdä. Kaupungin on toki kohdeltava toimijoita yhdenvertaisesti, ja siksi keinot ovat rajalliset. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö keinoja olisi lainkaan: esimerkiksi liiketilojen määrällä voi olla vaikutusta lopputulokseen. Olisi järkevää, että uusien asuinalueiden tavoitteet ja edellytykset monimuotoisuuden osalta otettaisiin huomioon jo uuden asuinalueen suunnittelun alkaessa. Tampereen kaupungin tavoitteisiin kuuluu, että kohtuuhintaisia asuntoja on riittävästi tarjolla. Myös valtio edellyttää sitä. Tavoitteita on perusteltu esimerkiksi sillä, että laadukkaiden, kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen määrän kasvu edistää tasa-arvoista asumista ja vähentää asunnottomuutta. Kun kohtuuhintaiset vuokra-asunnot sijoitellaan järkevästi ympäri kaupunkia, voidaan myös ehkäistä alueiden eriarvoistumista. Tampereelle rakennettiin Suomen pisin maantietunneli, jotta Näsijärven rantaan saadaan rakennettua kokonaan uusi asuinalue. Valtuuston hyvä tavoite oli, että alue ei ole vain niille, joilla on mahdollisuus maksaa tavanomaista korkeampaa hintaa ranta-asumisesta. Toisaalta, heti alkuun olisi pitänyt selvittää tarkkaan, onko alueelle mahdollista rakentaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja – ja millä ehdoilla.